Ja uskollisuuden huipulla kukkii taas aistipunakukka…
Yö soluu… Puhutaan elämänkysymyksestä… elämästä yleensä… nykyisyydestä ja tulevaisuudesta…
Mutta tulevaisuuttakin koristaa aistipunakukka.
* * * * *
Ajanvirrat valuvat tasaisina, pysyen aina omissa uomissansa. Elämä kulkee kuplina sen pinnalla.
On kulunut aikaa vähäisen.
Tuulet tanssivat tanssejansa, tyynet levittelevät liinojansa. Kuu viskoo öisin kuutamovaippojansa hangelle, päivin valkenevat niillä auringon valoliinat. Elämä kulki kulkuansa suikkelehtaen luonnon suuren karkelon seassa.
Kerran rouva Esempio riisui kepeän kesäpuseron yltänsä. Paidan reunus solahti ulos ja hän kysyi Harhamalta viattomasti kuin lapsi, joka ihailee omaa kuvaansa, tai kuin tyttö, joka katsoo kukkiansa:
— "Katsokaa! Eikö minulla ole kauniit rinnat?"
Harhaman jokainen jäsen vavahti. Rouva Esempiolla oli ruskea, puolipyöreä luoma toisen rinnanpään ympärillä… Hän muisti vanhaa ennustusta, mutta muisti sitä, kuin himmeää unta.