Kodin suuressa rauhassa heräsi hänessä taas työhalu. Ensi töiksensä hän kaiveli riitojen syitä. Mutta hänen henkinen viettinsä, mietintö, ohjasi hänet niitä etsimään menneisyyden lovista, eikä elämästä. Hän mietti niitä itse ja kokoili muististansa kansansa viime aikojen muistoja, kuin sukan neuloja silmiä. Hän tutki niitä kirjoista. Menneiden päivien tapahtumat kulkivat silloin vuolaana virtana hänen ohitsensa. Hän itse suurenteli mielikuvissansa ne tapaukset vettenpauhuksi, joka häntä huumasi, takoi, vei mukanansa. Uuden ajan alkavien joukkotunteiden voimakkaat ensi hyrskyt muovaelivat mielen ja löivät siihen ensi arpensa. Menneisyyden vaikutelmat, sen tapaukset nousivat historian kätköistä, kuin kuolleet haudasta ja alkoivat vaikutelmillansa luoda ihmistä kilpaa nykyisyyden melskeiden kanssa.
Kuolleet nousevat haudoistansa Jumalan käskystä, elävien elämän ohjaajiksi. Äänettöminä ryhtyvät ne tekemään Jumalan töitä ihmisessä. Näkymättömät voimat painavat Hänen palkeitansa, pitelevät Hänen pihtejänsä ja takovat ihmistä Hänen takeenansa.
Suuri on Hän, Hän on voimallinen ja tutkimaton. Työväkensä Hän laskee levolle haudan rauhaan, eikä kumminkaan niiden työpäivä koskaan lopu, eivätkä ne hetkeksikään raatamasta lakkaa…
Nuoruuden aikoina oli historia ollut kerran Harhaman lempiaine, ei yksityiskohdissa, vaan suurissa piirteissä, varsinkin sen harmaa muinaisuus. Nyt selaili hän taas sen tutulta tuoksahtavia lehtiä. Hän sieppasi sieltä kuivan tosiasian, puhalsi kuolleisiin tapauksiin hengen ja muodosteli niistä oman mielikuvituksensa vallattomia, kiehtovia kuvia, tarttuen itse niiden kiehteiden näkymättömiin satimiin. Ja kaikkea tutkittavaansa katseli hän sen ihmisen silmillä, johon hänet oli käpristänyt pikku Irmas ja myöhemmin joukkoihmisen riidat.
* * * * *
Kasakka ilmestyi historian kirkkaalle taivaanlaelle. Se ilmestyi sinne, kuin päivänkangastus ja hohtava salama hehkui kasakan piikinpäässä punaisena kukkana…
Suomessa vavahti silloin väki. Mies seisoi sanattomana ja vaimo repi tukkaansa epätoivoisena. Tytär katsoi isäänsä ja poika äitiinsä ja lattialla leikkivä lapsi keskeytti leikkinsä hämmästyneenä…
— "Kasakka!" — lausuivat kaikki hämmästyneinä…
— "Kasakka!" — sopersi lapsi lattialla.
Historian kello kävi käyntiänsä. Kansat liikahtelivat sen rattaina. Ne liikahtelivat hitaasti, nytkähdellen hampaittensa toisiinsa tarttuessa. Ne mittailivat ihmiskunnan kehitystä, kuin kello vuorokautta. Ne jakoivat sitä aikakausiin ja itse loivat jaettavansa…