Ja suuren kellon jousta veti vireeseen näkymätön käsi… Ja koko kello kieppui auringon ympäri avaruuden ihmeellisen kellon huimaavana heilurina…
Kello kävi, Kasakkakangastus kohosi ylemmä. Suomessa seisoi yhä mies sanattomana ja vaimo siunasi itseänsä ja kokoili talonsa avaimia. Lapsi leikki lattialla, mielessä peikonpelko, suussa itku ja sopersi:
— "Äiti!… Kasakka tulee…"
Se oli niinä aikoina, jolloin riidan syyt lymyytyivät Suomen soihin.
Mutta kasakka kohosi ylemmä, lähestyi lähemmä. Se ratsasteli jo Suomen maita, piikinpää tulipunaisena. Se ilmoitti, että mahtavan Venäjän Tsaari tahtoo tehdä muutoksia Suomen oikeuksien perintökirjoihin, muuttaa Suomen kansan oman konnun papereita…
Silloin tyrmistyi mies, ja vaimo hätäytyi ja lausui:
— "Joko on meidät Herra hylännyt?"
Salama oli iskenyt heihin kasakan terävästä piikinpäästä. Kaikki seisoivat sanattomina. Kasakka jatkoi rauhallisena:
— "Tsaari käski niin sanoa…"
Kaikki seisovat vieläkin salaman lyöminä. Ei kukaan tietänyt, mitä vastata. Silloin astui joukosta esille hinterä mies, Risto Vaarna, ja lausui kasakalle arvokkaasti: