— "Tässä maailmassa ei ole yksikään kansa pelastunut muuttamalla pois maastansa vieraille maille. Halla on kestettävä ja raesade kannettava omalla konnulla. Jos Suomen kansa aikoo elää, ei se saa konnultansa poistua raesadetta pakoon, vaikkapa rakeina sataisi Moorankiviä taivaasta."
Viikin miehet istuivat synkkinä. Isänmaanrakkauden uhritulet paloivat. Nuori Ritala leimusi lieskana. Hän lausui:
— "Pitäisikö meidän ruveta oikeuksillamme kauppaa käymään?…
Pitäisikö meidän ruveta tinkimään perustuslaeistamme?…"
Kansan edustajat odottivat vastausta ja vanha Tarvas vastasi järkkymättömänä:
— "Kansan täytyy henkensä tähden uskaltaa suurempiakin kuin keskustella. Sen täytyy myös uskaltaa keskustella hallitsijansa kanssa, yksinpä perustuslaeistansakin."
Koko maa kuuli, mitä Tarvas puhui. Kansa seisoi historian ja elämän edessä, kuin Israelin kansa Siinainvuoren juurella. Se elämä näytti pursuavan tulta ja hävitystä. Vihan mustanpuhuva väri tummeni isänmaanrakkauden uhritulen liekinpäässä. Moni ei ymmärtänyt Tarvasta.
Mutta Viikin Rooland itse ymmärsi, mistä nyt oli kysymys. Nyt oli alkava vanhan viikinkivallan elämän ja kuoleman kamppailu. Hän oli luottanut Tarvaan väkeen, oli aikonut sen avulla kukistaa rautaisen kasakan, mutta nyt oli Tarvas antanut väellensä selvän käskyn: "Miehet! Molempia vastaan!" Nyt oli syntyvä kolmintaistelu, jossa jokainen taisteli kahta vastaan suomensuvun isäntävallasta. Vastatusten seisoivat muinais-aikojen veriviholliset, jotka monisatavuotisilla verisillä taisteluilla olivat kohtalonsa toisiinsa sitoneet ja sitten kokonaisen aikakauden levänneet ja koonneet voimia yksinomaan tätä aavistettua taistelua varten. Rooland Viik tiesi, ettei hän omilla voimillansa voi mitään ja siksi päätti hän vallata Tarvaan väen.
Ja häntä poltti se rakkaus, joka tulikukkana koristi koko Suomea. Hän näki, että viikinkivallan ikivanha kukkanen oli Suomen rannalla lakastumaisillansa, joutuva toisten raastettavaksi. Se kukka oli hänestä Suomen rantojen koristus, Suomen akkunalle asetettu punakukka, joka punasi koko akkunan ja teki siten koko Suomen maailman kadehdittavaksi. Tarvas, joka tarttui siihen kukkaan arkailematta, kovin kourin, tuntui hänestä maansa akkunalla kasvavan kukan riistäjältä. Hän lausui Tarvaan puheen johdosta:
— "Minua kummeksuttavat Tarvaan ajatukset. Minä olen tässä jo lausunut, mikä kivi on Suomen yhteiskuntajärjestyksen, aatelin ja kansan vapauden peruskivi, enkä tahdo asiasta pitemmältä puhua. Siltä kiveltä johtuvat Suomen kansan vapauden rihmat… Lisäksi huomautan, että se joukko häviää, jonka johtaja taisteluun lähtiessä likaa lippunsa."
Taistelu oli alkanut. Suomen kansan harmaapää johtaja oli valmis. Hän lausui: