Mutta Suomen kansa uhrasi kahtena joukkona: Kainina ja Aapelina, viikkiläisinä ja tarvaalaisina. Kumpikin toi parastansa ja silloin katsoi kumpikin toisensa uhrisavua.
Mutta kasakka ratsasteli maita entistä useammin. Väki hätäytyi ja ryhmittyi vaistomaisesti johtajien ympärille. Yhä suurempi osa Tarvaan väkeä ei jaksanut ymmärtää häntä, luopui, kokoutui Ritalan ympärille ja yhtyi Viikin Roolandin väkeen. Jälelle jääneet taas liittyivät entistä lujemmin Tarvaan ympärille. Koko kansa jakautui kahtia, toisiin ja toisiin, tarvaalaisiin ja viikkiläisiin, ja alkoi suurten joukkotunteiden myrskyisä aika. Pellavanpöly ja vihava nauriin maku katkeroittivat kaikkialla ihmisten mieliä. Yksilöt hävisivät ja sijalle astui suurenmoinen joukko-ihminen valtaavine tunteinensa. Kasakka ratsasteli maita kulettaen rautaisen herransa käskyjä, ja kasakan jälestä juoksi viha mustana savukäärmeenä, puhaltaen polttavaa, katkeraa häkää kaikkialle. Peikot näyttivät entistä mustemmilta. Petturi tuntui piilevän joka kivenkolossa, kurkistavan joka pensaasta, hiipivän joka polulla.
— "Totelkaa, tai poistukaa!" — kuului käsky käskyn perästä.
Silloin nousi Viikin Rooland ja lausui miehillensä:
— "Poistukaa!"
Kohta keinuikin vene miehittä vesillä. Sen miehet alistuivat noudattamaan viikinkilaivan ikivanhaa kuria. Miehet poistuivat laivasta korskina, kuten olivat siihen astuneet ja vuosisatoja käskeneet suomalaisia miehiä, jotka sitä sousivat.
Musteesta vielä tuoreet historian lehdet kääntyivät. Viikinkivallan lopusta tuoksahti Harhamalle kalman haju. Kuolema ja häviö irvistelivät historian rivien välistä. Hän hätäytyi taas. Hän vajosi epäilijänä historian lehdiltä nouseviin suurten tapausten ja häviön aaltoihin. Hän oli niihin hukkumaisillansa. Ja kun hän katsahti, kuten merellä käyvä Pietari eteensä hätäytyneenä, selvyyttä hapuillen, kohtasivat hänen silmänsä kaikenhäviön suuren haamun, joka lohdutteli häviöön joutuneen viikinkilaivan miehistöä. Se tahtoi sille jollain korvata hävinneen vallan, osottaa niille sen sijalle jotain uutta, pysyvää, lohdullista, rauhottavaa. Ja sitä tehdessä osotti se valtansa menettäneille muinaisen viikinkivallan homeita, joiden keskellä irvisteli pääkallo. Se osotti niitä ja lausui kylmänä, suurena ja viisaana:
— "Kulkekaa sitä Moorankiveä kohti, niin laskette laivanne kaiken ihmis-elämän ainoaan varmaan satamaan…"
Se oli se ainoa Jeesus, jonka Harhaman silmät kohtasivat, kun hän häviön keskellä, aaltoon uppoamaisillaan ollen, etsi apua.
* * * * *