— "Alas aateli! Kansa valtaan!"
Rooland Viik synkistyi. Hän seisoi taas uuden aatelin edessä.
— "Alas!… Alas aateli!"—raivosi vihan myrsky yhä rajumpana.
— "Alas!" — tärisi kaiku rakennusten seinissä. Viikin miehet peräytyivät. Mutta Viik itse seisoi suorana joukon edessä. Vaaran Esa nousi silloin, puhui valmistuneelle kansalle:
— "Toverit!
"Ne ovat pettäneet meidät taas. Ne lupasivat, jos autamme heitä, mutta ovatkin takoneet meille uusia kahleita. Tallettakaa ne kahleet ja kun suuri köyhälistön päivä valkenee, lyökää niillä petturit murskaksi!"
— "Hyvä!… Hyvä!" — riehahtaa silloin katkera huuto. Ihmiset tunsivat kahleiden puristavan ranteitansa. He näkivät ympärillänsä ryysyjä, kuihtuneita kasvoja, kumaraisia hartioita. He katkeroittuivat siitä huomiosta. Esa Vaara jatkoi:
— "Teille lupaavat tarvaalaiset suomalaisuutta ja viikkiläiset laillisuuttansa, jos palvelette heitä. Tarvaalaiset lupaavat vapauttaa teidät viikkiläisistä jos kumarratte heitä. Mutta minä kysyn teiltä: Onko tarvaalainen teille helpompi elättää, kuin viikkiläinen?"
Kiihtynyt Hornan luolan ihminen ajatteli ja huomasi että molemmat ovat yhtä raskaat. Puhuja kysyi edelleen:
— "Minä kysyn teiltä: Onko riistäjä teidän hartioillanne kepeämpi, jos hän puhuu suomea, kuin silloin, kun hän puhuu ruotsia?"