— "Ei", — kuului heti itsetietoinen vastaus. Esa Vaara sai voimaa ja rohkeutta. Hän lopetti:
— "Kootkaa voimianne sen suuren päivän varalta. Viikin väki kutkuttelee teidän kaulaanne laillisuudella ja Tarvaan joukko suomalaisuudella, mutta minä sanon teille, että ne ovat porton hiuksia, joilla teitä houkutellaan kahleisiin. Ne ovat Juudaksen suuteloita… Älkää antako niiden itseänne pettää!"
— "Emme!… Emme!" — räjähtivät lupaukset ja silmät paloivat entistä tulisempina. Joukko-ihminen oli tunteensa voiman huipulla. Väestä huokui vihan henki, kuin kylmänviima suomudasta. Viikin Rooland poistui väkijoukon läpi. Väkijoukko avautui hänelle väkinäisesti, raottuen vaan, kuin vesi veneelle, ja sulkeutui hänen jälkeensä yhdeksi tiiviiksi ihmispaljoudeksi, josta kuului vihainen murina. Vaaran Esa jatkoi:
— "Vannokaa niille pettureille kostoa."
— "Kostoa!… Kostoa!" — vannoi vihainen joukko-ihminen seisten elämän raskaana taakkana hartiankumara. "Kostoa!" — kohisi joukkotunteiden myrsky. Myrskyn seasta jatkoi Esa Vaara:
— "Niillä on valta ja pistimet puolellansa, mutta tiedättekö missä on meidän voimamme?"
— "Näissä!" — räjähti joukko ja nyrkkimetsä kohosi ilmaan. Koko tanhuat ja mäet olivat kohta yli maan yhtä nyrkkimetsää, jossa vihaiset silmät hehkuivat ja ammottivat uhkaavina, kuin petojen pesien aukot. Vaaran Esa jatkoi:
— "Olette tähän asti verellänne imettäneet riistäjäluokkaa. Ravitkaa sillä täst'edes itseänne! Imekää verestänne vihaa ja kostoa sortajianne vastaan! Imekää siitä nyrkkienne voimaa!"
— Hyvä!… Hyvä!… Hyvä! — raikui loppumattomiin ja joukko-ihmisestä alkoi hehkua viha, kuin kuumuus ahjontulesta temmatusta raudasta. Puhuja lopetti:
— "Meidän on kulettava omin neuvoin. Ei ole muuta valtaan oikeutettua kuin me, ei ole muuta johtajaa ja aatelia, kuin kaikkivaltias kansa… Ei ole mitään muuta peruskiveä kuin kansa."