Hän keskeytti jätti sanomatta sen, jota hän tarkoitti. Anna Pawlowna käsitti sen, katsahti Harhamaan, näki hänen uhmansa, tuli surulliseksi ja puhui puoli-itseksensä:
— "Niin… Itsestämmehän meistä ihmisistä riippuu, minkälaisen elämän tahdomme ottaa Jumalan kädestä: siunauksenko, vaiko kirouksen tahdomme valita. Kirous, se on: kaikki huono, näkyy vaan osaavan pukeutua purppurapukuun, kuin Hiiden myllyn tyttö…"
Harhama alkoi ajatella elämän suurta hämärää. Syntyi äänettömyys.
Viimein Anna Pawlowna alkoi taas puhelun lausuen:
— "Herra Zaiko on testamentannut omaisuutensa Teille, mutta varovaisuuden vuoksi ehdolla, että Te saatte käyttää siitä ainoastaan korot ja tehdä vapaasti testamenttimääräyksen. Loppuun hän on lisännyt selityksen, että ne varat ovat teidän yhteisien voittojenne jätteitä. Se on yksi jatko asiaan. Ja sitten toinen: Olin nyt itse puhumassa puolestanne, ja nyt on suositus luvassa ja loppu kyllä järjestetään… Näiden kahden asian tähden minun täytyi Teitä tavata saadakseni vastauksenne. Jälkimäiseen asiaan antamanne vastauksen minä kyllä tiedän, mutta olisi myös järjestettävä nyt herra Zaikon jättämän omaisuuden sijotus. Sitä varten toin Teille eri ehdotuksia… Ne ovat herra Ivanofin tekemiä ja voitte niistä nyt valita ja allekirjoittaa sitten Ivanofin nimelle asetetun valtakirjan, että hän voi tehdä lopun… No niin!" — lopetti hän. "Kuten näette, juoksevat omankin, eivätkä vaan kansanne elämänlangat osaksi Rajajoen takaa. Ihmisyyden ja ystävyyden siteitä ei näy pikku puro jaksavan virrallansa poikki kihnata…"
Harhama hajosi ajatuksiinsa, muisti taas entiset päivät, ystävät ja toiveet. Hän vastasi hieman surullisena:
— "Olenhan aina tunnustanut kansanne jalomielisyyden ja ne… no: siteet… yhteyden tavallaan ja onhan tulonne ja huolenpitonne, sekä herra Zaikon testamentti liikuttavia, mutta…"
— "No, mitä 'mutta' taas?" — keskeytti Anna Pawlowna.
— "Olen päättänyt nyt tulla omineni toimeen, enkä voi ottaa vastaan testamenttia", — vastasi Harhama kuivasti, mutta kohteliaasti.
— "Taas päähänpisto!… Sillä tavallako Te jo kiitätte ystäviänne?" — keskeytti Anna Pawlowna loukkaantuneella äänellä.
— "Anteeksi!" — yritti Harhama puhua.