— "Oma itseni… ja rouva Esempio…"
— "Ah! Tämä jonka esittelitte?" — tarttui Anna Pawlowna.
— "Niin… Hän", — vastasi Harhama kuivasti.
Anna Pawlowna katsoi häneen tutkivasti. Hän tunsi Harhaman niin hyvin, että arvaili hänen otsansa rypistyksistä paljon. Pitkän vaiti-olon kuluttua lausui hän:
— "Minä en ymmärrä minä seurana hän voisi Teille olla… Olettehan Te niin eri tasalla henkisesti, että sen voi jo yhdellä silmäyksellä nähdä…"
Harhama vaikeni. Anna Pawlowna jatkoi tutkivasti Harhamaan katsoen:
— "Kenties hän onkin kaikkea muuta kuin seuraa…"
— "Niin!" — lausui Harhama, ei myöntäen, ei kieltäen. Anna Pawlowna tajusi hänet aina vähästä. Hän lausui:
— "No sitten on asia toinen… Odottamaton se minulle kumminkin on kahdestakin syystä: Olkoon sen toisen syyn kanssa miten hyvänsä, toinen kumminkin on, jota ette voi kiertää…"
— "Ja mikä on se toinen syy?" — kysyi Harhama. Hänen silmiensä edessä häilähtelivät jo Jumalan vihatut hiukset. Hän tapaili niitä, alkoi ärtyä. Anna Pawlowna vastasi rauhallisena, ylevänä: