— "Ette sanoilla. Mutta voidaan sitä teoillakin kehottaa", — vastasi Alkula tyynesti, mutta jäykästi. Harhama tunsi veren nousevan päähänsä. Hän tiesi nyt, mistä oli kysymys. Hänessä nousi uhma. Nopeasti ja ylpeänä virkkoi hän:
— "Minä tiedän, mitä Te tarkotatte, mutta…"
— "Niin… Minä uskallan puhua suoraan… Teidän elämäänne rouva
Esempion kanssa", — jatkoi Alkula.
Harhamassa ryöpähti viha. Hänen sisällinen ihmisensä nousi hänessä, kuin puristettu nyrkki, valmiina lyömään. Aivan kuin ilkkuen kysyi hän:
— "Entä sitten? Mutta jos hän olisi vaimoni?"
Alkula pysyi tyynenä, rauhallisena ja kysyi:
— "Muuttuuko mielestänne pahe hyveeksi sillä, että se julistetaan julkiseksi?"
Harhama vaikeni. Ihmis-inho kohosi taas hänessä. Alkula jatkoi:
— "Ne, jotka koettavat tehdä paheen, huoruuden, hyveeksi, julistamalla sen julkiseksi, ne samat joukot julistavat omaisuuden varkaudeksi, vaikka sekin on julkisesti hankittu… Sillä jos katsotte ympärillenne, niin eivät kutkaan kule ylpeämpinä, kuin ne, jotka kokoavat rikkautta. Mistä johtuu se ristiriita sosialistien opissa? Te tunnutte sen opin tuntevan…"
— "Hävetkää", — yritti Harhama. Alkula keskeytti hänet rauhallisena: