— "Älkää kiivastuko! Ei pahe tule sillä hyveeksi, että se julistetaan julkiseksi. Se muuttaa vaan nimeä: varkaudesta tulee ryöväys, salamurhasta miestappo. Eivätkö mielestänne katutytöt ole porttoja? Ja kumminkin he harjottavat haureuttansa niin julkisesti, että poliisi ei voi heitä kaduilta karkottaa, ja kumminkin myöntänette, että se on pahe. Kuulkaa, Harhama! Se kadun porttojen haureus on parempikin, kuin se hyveeksi julistettu. Se ei toki jäydä nuorison siveellisyyden juuria. Se herättää inhoakin itseänsä kohtaan niin kauvan, kun sen harjottajat itse tunnustavat sen paheeksi, johon ovat langenneet. Mutta miten on sen hyveeksi julistetun porttouden laita? Eikö se vie lukemattomia turmioon, houkuttelemalla ne paheeseen, joka on peitetty hyveen valheellisella, pettävällä kuorella?"

Harhaman veri kiehui. Jumalan hapset ärsyttivät häntä. Ihmis-inho ja halveksiminen purkautui hänestä loppumattomana lapamatona. Hän lausui ylpeänä:

— "Minä en välitä siitä, mitä Te minusta itsestäni sanotte, sillä ei kenenkään heittämä saasta minuun tartu. Mutta millä oikeudella Te viskaatte rouva Esempion silmille rapakosta tempaamanne sanan: portto?"

Vanha Alkula oikaisi itsensä. Vakavana, jäykkänä tarttui hän puheeseen, lausuen:

— "Te erehdytte. Minä en ole Teille sanonut, että rouva Esempio on portto. Minä puhun jokaiselle itsellensä. Juuri Teidän silmillenne olen minä sen sanan heittänyt. Te olette syyllinen, se oikea portto… Minun silmissäni Te olette portto mieheksi. Te olette mies ja vastuun täytyy olla aina miehen hartioilla. Jos he peittäytyvät hameiden taakse, silloin ollaan hukassa, sillä hame on huono linna."

— "Ja luuletteko, että minä en teoistani vastaa?" — uhitteli
Harhama, johon viime sanat sattuivat, kuin isku ajettumaan.

— "Älkää taas kiivastuko… Te ette voi niistä vastata. Pahan siemenen Te voitte huonolla esimerkillä kylvää, mutta jälkeen tulevat sukupolvet saavat siitä kärsiä ja siitä nousevan rikkaruohon kitkeä… jos voivat. Se, joka toi ensimäisen kaniinin Austraaliaan, ei voisi tekoansa sillä sovittaa, että vuori kaulassa vajoaisi meren syvyyteen."

Harhama tunsi vuoren painavan hartioitansa. Piinallinen äänettömyys rutisti hänen luitansa. Alkula katkaisi taas äänettömyyden, puhuen vakavana:

— "Meidän aikanamme nostaa liha taas rintojansa rohkeana, mutta sen rinnat täytyy meidän lyödä maahan, jos kansamme aikoo elää. Lihan-aateli ei kelpaa kansamme kasvattajaksi, vaan se toinen, siveellisyyden. Lihan-aatelia me emme tarvitse, enempää kuin koleraakaan. Sitä toista me tarvitsemme. Minä sanon Teille loppuun asti: Täällä toivotaan, että Te muuttaisitte rouva Esempion kanssa pois paikkakunnalta."

Harhama nousi ylpeänä ylös. Ihmis-inho, halveksiminen ja viha Jumalaa vastaan juoksivat koko hänen olemuksensa läpi, kuin vihainen petokarja. Hän tahtoi musertaa Alkulan äänettömyydellä, kuin kalliolohkareella. Hän ikäänkuin nosti sitä vuorilohkaretta valmiiksi heittoon. Alkula pysyi yhä rauhallisena. Harhamaa tyynnytellen jatkoi hän: