— "Senkö 'herrasväkeä' ne ovat… tai kukaan!" — keskeytti Harhama ärtyneenä.
Seuraavana päivänä ryhtyi Harhama kehräämään Valkamalassa kumouksen verkkolankoja.
— "Onhan se aletun työn jatkoa!" — iloitsi hän.
Mutta kansa oli hidasta ja epäluuloista. Siksi päätti hän lappaa siitä rihmojensa ensi suortuvat varovasti, ettei epäluulo heräisi.
— "Pääasia on, että ne saa käsittämään, ettei mitään herrasväkeä ole olemassakaan, vaan on ainoastaan työväkeä ja joutilaita syöpäläisiä", — suunnitteli hän työtänsä.
— "Ja toinen tärkeä asia on saada ne halveksimaan sitä herrasväkeä", — jatkoi hän.
Mutta joskus sitten, kun hän mietti, mille perustukselle se uusi yhteiskunta on rakennettava, sosialistiselleko, vaiko säilyttämällä yksityinen omistus-oikeus, upposi hän epäilyksen suohon. Kummalle puolen hän polki, siellä petti pohja.
Hänen henkensä sinapinsiemen: epäily, oli itänyt ja anastanut koko hänen olemuksensa…
— "Valitkoot itse perustuksensa ja sen tulevan!. Minun asianani on vaan kylvää niihin tyytymättömyyden ja vihan siemen tätä olevaa vastaan", — ajatteli hän silloin selviytyäksensä, lopettaen: "Pääasia on saada niissä nousemaan kapinanhenki."
Hän itse oli ynseä, umpimielinen kumouksen henki juuriansa myöten. Hän oli epäilijänä kykenemätön luomaan mitään uutta kumotun sijalle. Hän oli kykenemätön edes mihinkään käytännölliseen toimeen. Se käytännöllinen oli hänelle ahdasta ja tukehduttavaa. Hänen kumouksenhenkensä ajeli aina henkisillä sumumailla, ainoana ohjana epäily…