— "Sehän olisi sivistyksen loppu…"
Ja hän oli jo näkevinänsä muinais-ajan salaperäisen suomalaisen tulevan maansa synkästä korvesta ja tarttuvan punakukkaan, kuin noidan, joka etsii taikakasvia. Vanha Grotenfelt lausui ajatuksissansa:
— "Yleisen ääni-oikeuden estäminen ei ole mahdollinen. Ajanvirta on liian voimakas…"
Synnöve-rouvan silmissä näkyi jotain hätäytynyttä, rukoilevaa. Hän lausui, ikäänkuin johonkin tarttuen:
— "Mutta voimakas virta, kun se vaan tahtoo, kulkee omin voiminsa meren myrskyjenkin halki… Ettekö usko sitä, parooni?"
Parooni Grotenfelt mietti. Sitten lausui hän varovasti:
— "Niin… Kerran lakkaavat uomissansakin, maan päällä, juoksevat virrat… Elämässä ei ole mitään ijankaikkista…"
Synnöve-rouva vaikeni. Huoneessa oli jotain surullista, raskasta. Parooni Grotenfelt otti sikarin, kumarsi Synnöve-rouvalle ja lupaa pyytäen:
— "Sallitteko sytyttää sikarin?"
Puhuteltu kumarsi myönnytykseksi äänettömänä, muisteli punakukkaa ja huokasi. Gunnar Rolf silitteli hienoa leukaansa ja puhui ajatuksissansa: