Hän vaikeni ja käveli mietteissänsä. Synnöve-rouva hehkui kukkana. Hän hohti viimeisen punakukan värinä ja tuoksui sen hajuna. Hän katseli ihastuneena miestänsä, joka taas puhui:

— "Meidän kuuluisat aatelissukumme, Flemingit, Hornit ja monet muut, ovat kunnollansa hankkineet oikeutensa ja seisoneet tämän maan miesten riveissä. Meillä ei myös ole maailmassa muuta isänmaata, kuin tämä, siksi täytyy meillä täällä olla täydet oikeudet…"

Syntyi taas pitkä, raskas äänettömyys. Synnöve-rouva katseli miestänsä. Ritavaaran nuori omistaja oli kuunnellut keskustelua äänettömänä ja tarttui nyt puheeseen lausuen:

— "Me emme ole niin heikot, kuin suomalaiset luulevat. Meidän menettäminen merkitsisi heille enemmän, kuin Viipurin läänin menettäminen. Meillä on tuki, jos vaan tahdomme sitä käyttää, nimittäin Venäjän Tsaari…"

Mutta silloin hyppäsi Synnöve-rouva ylös, kuin olisi häntä neulalla pistetty. Posket hehkuvina huusi hän, käsi Vänrikki Stoolin tarinoiden päälle nojattuna:

— "Se on kunniatonta… Se on hävytöntä… Se on raukkamaista, se viittauskin…"

Kaikki vaikenivat, Synnöve-rouvan silmät salamoivat, kun hän jatkoi:

— "Vai Venäjä ja Venäjän Tsaari!… Tiedättekö te, että meillä on tässä maassa ruotsalainen kansa ja tahdotteko te sen myödä hernekeitosta? Meille itsellemme on helppo elää minkä Tsaarin alamaisina hyvänsä, mutta katsokaa noita vaakunoita: Katsokaa onko ne saatu Venäjän Tsaarilta? Katsokaa eivätkö ne ole Suomen aatelisvaakunoita! Sitä vartenko teille on tämä maa antanut aatelisvaakunat, että te ne kädessä matkustaisitte Venäjän Tsaarin luo myömään niiden vaakunien antajat? Tiedättekö mihin aatelisvaakuna velvoittaa?… Se velvoittaa teitä antamaan verennekin kansan ja maan hyväksi ja te puhutte hernekeitosta… Ah, te miehet!…"

— "Rauhotu nyt, Synnöve!" — yritteli Gunnar Rolf, mutta
Synnöve-rouva jatkoi:

— "Minä en rauhotu, Gunnar… Minä en rauhotu… Minä tahdon puhua, Gunnar… Ettekö te tiedä, että meillä on yksi ainoa isänmaa, ja jos me menemme siitä myömään suomalaisten osaa, myömme me myös oman ja kaikkien ruotsalaisten osan, sillä isänmaata ei meiltä osteta maatiloittain?… Ja tiedättekö, mitä olisi isänmaatta ja kansatta eläminen? Maanpakoon tuomituilla on siitä vasta esimaku, sillä heillä oli maanpaossakin ollessansa toki isänmaa, mutta maansa myöjällä sitä ei ole. Ja mitä on kansaton aateli? Se on rihkamakauppias, joka kaupittelee arvotonta vaakunaansa… Oh te miehet!… Muistakaa, että se virta ei kule meren läpi, joka ei luota omiin voimiinsa…"