— "Se ei halua viedä kuolemalle keskentekoista työtä…"
— "Kyllähän tuo elämä on sinuakin valmistanut ja muistanut koettelemuksillansa", — huokasi Annikki.
Kaikki hartiat tuntuivat kumartuvan alemma. Jokainen muisti, miten ankarilla kourilla elämä oli heitä valmistanut Korpelan kivimäessä. Monesti oli usea tuntenut, että hän olisi valmis ja halukas puhkeamaan kuolemankukaksi. Harhama tajusi ne ajatukset ja värisi ja vapisi elämän ja kuoleman kysymyksen kynsissä.
— "Elämä on armossaan nähnyt hyväksi nostaa joskus kivimäen ihmisen hartioille, ettei sen tekisi mieli jäädä tänne ijankaikkisesti elämään ja että olisi mieluisempi lähtö", — lopetti Timo…
Kaikki maailman kalmat juoksivat Harhaman olemuksen läpi Timon filosofiaa kuullessansa. Hän muisti paroonitar Lichtensteinin sanat elämäntarkotuksesta ja huomasi ne samoiksi, kuin Timon lausumat. Ja silloin leiskahti hänessä outo ajatus: Hän kuvitteli Timoa maailmankurjuuden edustajaksi, jonka hartioille elämä on latonut kivimäet, puristanut niillä hänestä pois huonon ja jalostanut hänet suureksi jumalaihmiseksi. Salamannopeasti alkoi hän punoa siitä teoksensa luonnokseen uutta lisäjuonta. Maailmankurjuuden jumalallisuus räiskähti hänessä esille loistavana revontuliryöppynä.
Ja kuolema irvisteli yhä hänen silmiensä edessä, hampaissa pala ihmis-elämää.
— "Mitäpä siinä on… Naulataan kansi kiini ja annetaan kuoleman saada omansa", — lausui viimein Timo, asettaen ruumis-arkun kannen paikoillensa, sulkien sillä kuoleman kidan.
Naiset kuivasivat silmänsä, miesten hartiat kumartuivat alemma ja kuolema seisoi vaunuissansa, ajaen voitokkaana pitkin suuren elämänkäärmeen harjaa.
Musta syys-yö ammotti, kuin avattu ruumis-arkku, kun Harhama palasi kotiinsa. Kalman mustat liinat tuntuivat häilähtelevän kaikkialla ja sen hallainen hengitys jäyti koko luontoa. Hän kyyristyi sen valtikan painoa tuntien, kuin mato pihdissä. Hän hapuili pelastusta ja sai käsiinsä ainaisen olenkortensa: teoksensa. Sen sivuilta purskahtelivat taas revontulet ja niiden valossa hohtivat hänen suunnittelemansa jumaluuden vertauskuvat ja sen kehittäjät: rouva Esempio ihmishyveen edustaja, ja maailmankurjuus, se ainoa, jolle tehty palvelus on Jumalalle tehty. Ja maailmankurjuuden kuninkaana seisoi jo Korpelan jättiläinen, kovia kokenut Routalan Timo.
* * * * *