* * * * *
Elämän yhdet kynttilät syttyivät, toiset sammuivat… Yöt syttyä-tuikahtelivat päiviksi, päivät sammua-tupsahtelivat öiksi, ijäisyyden silmä tuskin ehti erottaa niiden syttymistä sammumisesta. Kaikki oli sille yhtä harmaata, kuin nopeasti pyörivässä pyörässä eri värit.
Tuskin olivat joulukynttilät kirkossa sammuneet, kun toisaalla syttyivät tulet. Ritovaaran Mikko oli valaissut suuren pirttinsä ja Korpelan väki kokoontui nyt sinne. Oli nimittäin levinnyt huhu että Viikin väki punoo taas juonia haudatakseen kansan vapautus-asian ja pitääkseen vallan edelleenkin käsissään. Harhama oli nimenomaan kutsuttu tähän kokoukseen. Ritovaaran Mikko, joka puhutteli Harhamaa nyt ensi kerran, löi häntä olalle tervehdykseksi ja lausui:
— "Te kuulutte olevan meidän miehiä, niin ajateltiin, että jos Tekin tulisitte kokoukseen."
Se kokous oli ensimäinen, jolloin Korpelan miehet itse tarttuivat asioittensa ohjaksiin. Kokous muistutti Suomen pakanuuden ajan yhteisiä käräjiä. Se oli koruton, jyrkkä ja suora. Sakean tupakansavun seasta näyttivät hattupäät, känsistyneet miehet entis-ajan harmailta, jykeviltä hengiltä, jotka olivat nousseet kivikon koloista ja kokoontuneet kansankäräjille.
— "Herrat kuuluvat rupeavan metkuilemaan sen äänioikeus-asian kanssa. Aikovat muljauttaa taas omiin käsiinsä kansan rahapussit", — puhui Hautavaaran Kustaa.
— "Metkuilkoot vaan!… Kyllä ne ohjakset sieltä vielä heltiävät. Ne luulevat voivansa meitä nenästä vetää, mutta kyllä se suomalaisen susi jo koiranraadon haistaa. Suomalaisuuden susi tässä maassa viimeksi ulvoo", — virkahti vanha Ritovaaran Mikko savun seasta.
Harhama riemastui. Hänestä tuntui että maailmankurjuus herää tuntemaan jumaluutensa. Valtaan pyrkiminen oli sen ensimäinen elämän-oire, jumaluutensa tietoisuuteen havahtumisen ensi ilmiö. Tupakansavusta pimeä pirtti tuntui siltä maailmanpimeydeltä, jossa luomiskertomuksen mukaan Jumalan henki heräsi luomispäivänä ja lausui: "Tulkoon valkeus!"
Keskustelu jatkui harvasanaisena, katkonaisena. Vallan kultaomena kieriksi ja välkkyi läheisenä, houkuttelevana.
— "Onhan tuo kivimäestäkin saatu urakka, eikö tuota saatane herravallastakin", — murahti taas joku savupilvestä.