Eeremen puoleen kääntyen, jatkoi Perkele:
— "Eereme! Sinun tehtäväsi on punoa Harhaman paularihman vahvikkeeksi ahneus ja kullanhimo… Hänen täytyy ryhtyä valmistamaan teostansa avaimeksi, jolla hän toivoo aukaisevansa kulta-aarteiden ovet. Silloin on se rihma miltei riittävän luja…"
Eereme-enkeli vastasi nöyränä:
— "Sinun tahtosi täyttäminen on minun ainoa nautintoni… Jos et sallisi minun sitä täyttää, pakahtuisivat rintani niihin kokoutuvasta kullanhimosta."
Perkele kohosi suuruutensa ja ylpeytensä huipulle ja jatkoi:
— "Jehova myös yrittelee käyttää kultaa aseenansa, mutta Hän on häpeään joutuva. Hän myö siitä taivaansa iloja. Minä annan sillä ostetun tavaran heti…"
— "Ja sinä annat kullasta parempaa, kuin Jehova. Sinä annat kaikkea, Tuulan aistipunakukkaan asti. Siksi ostaa maailma sinulta", — todistivat enkelit. Perkele nautti voimastansa, avasi kullantemppelin näyksi ja osotti sitä enkeleillensä lausuen:
— "Katsokaa!"
Kullantemppelissä pyydystivät keinottelijat kierivää kultamurua, kuin nälkäinen kissa hiirtä. He juoksivat maljat kädessä, kooten niihin kullanvälkettä. Silmät kiiluivat hiilinä, sormet olivat tulikuumat. Koko ihminen paloi tulena, suitsusi savuna. Perkele puhui palvelijoillensa:
— "He kokoavat maljoihinsa kullanvälkettä, kuin päivänpaistetta. He saavat sen päiväksi, ja yöllä kaatavat sen siitä pois minun myllytyttöni Hiiden myllyssä. Tai sieppaavat sen siitä toiset ahnurit…"