Tuuli ulvoi rajuna, aallot kuohuivat järvellä. Harhama puhui taas kahtiajaosta omassa hengessänsä ja kehotti:
— "Hävittäkää tämä juopa! Silloin vasta on kansa eheä. Jollette itse voi nousta niiden tasalle, jotka istuvat kansan raha-aitan kynnyksellä, käskekää niiden astua alas. Ja jos ne eivät tottele käskyä, repikää ne silloin alas!"
Voimmeko me sen tehdä? — näkyi kysymys lämminneiden kuulijoiden kasvoilla. Harhaman silmissä kiemaili se loistava käärme entistä sulavampana. Se kuiskasi: "Kaikki muu haihtuu, kuin tuulen ulina, köyhien rakkaus yksin pysyy." Ja hänen henkensä alkoi tavotella sitä rakkautta sormin. Hän polvistui kuulijoittensa eteen ottamaan niiden kiitollisuutta vastaan. Ihmisten halveksijana, ihmisvihaajana, ylisti hän nyt ihmisten voimaa ja miehuutta, puhuen:
— "Te, jotka uskallatte tarttua hallasoiden niskaan, uskallatte repiä alas väärintekijät. Te, joissa on tarmoa ja kuntoa pitämään niskottelevat peltonne kurissa, että ne kasvavat joka vuosi täyteläisen sadon. Te kykenette myös kerran pitämään ahneet virkamiehenne ja kauppiaanne kurissa."
Yhä rajummin ulvoi tuuli. Petäjikkö suhisi synkkänä, uhkaavana. Korpelan miesten jäykillä kasvoilla kuvastui jäykkä miehenmieli puhujan sanoja kuullessa. He katselivat Harhamaa soaistuina, uskoivat oikeaksi kaiken mitä hän puhui. Puhujan edessä pukeutui hämäräkäärme yhä loistavampiin väreihin. Hän jatkoi sen seppeleitä vaistomaisesti tavotellen:
— "Kun suomensuvun pohja nostaa itsensä pinnan tasalle, silloin vasta on kansa eheä. Silloin se on myös voimakas. Sieltä pohjalta nousee teidän joukostanne, kun köyhyys ei enää ole esteenä, karaistuneita Vipusia, jotka kerran laulavat uuden laulun ja vetävät Suomen kanteleen täyteen vireeseen."
Kylmä tuuli huuteli, kuin irti päässyt piru. Petäjikkö humisi suuttuneena. "Oikein… oikein!" — kuului ääniä ja näkyi ilme kuulijoiden kasvoilla. Se näky rohkaisi jo Harhamaa ja tempasi hänen povestansa innostuksen tulisoihdun. Hän ylisti maailmankurjuutta yhä rohkeammin, kumarsi sitä yhä hartaammin. Ihmisten sairaloisena halveksijana, hän aivan lyyhistyi ihmisten eteen. Hän tavotteli jo seppelettä. Hän vakuutti kuulijoillensa, että he, yksin he ovat ensimäiset, ovat Suomen a ja o. Hän jatkoi, kilpaillen tuulen ulinan kanssa:
— "Juuri täällä Pohjan perillä vedetään kerran se juopa umpeen, pohja nostetaan pintaan."
Aivan niin! — voi lukea vastauksen kuulijoiden kasvoista.
Aivan niin! — viuhasi kylmä ahava. Harhama oli kuin sitä näkymätöntä kiinni ottamaisillansa. Hän jatkoi: