Ja ikäänkuin havahtuen ja katuen, mitä oli puhunut lausui hän hetken kuluttua vilkkaasti:
— "Kun Te nyt tämän kuulitte — että tyttöni on aviottomana syntynyt — niin Te varmaankin halveksitte minua… Tehän tunnutte olevan porvarillisen yhteiskunnan ihmisiä."
— "En suinkaan halveksi!" — vastasi Harhama väsyneenä. "Haureutta: uskottomuutta, irstautta ja muuta voi olla kirkollisessakin avioliitossa, ja Teidän suhteennehan oli, puheestanne päättäen, tavallaan yhteiskunnallisen siveellisyyskäsitteen pohjalle rakennettu, koskapa tunnustitte ne vaatimukset, uskollisuuden ja muun, jotka ihmiset yleensä asettavat avioliiton pohjaksi… Solmimistapa oli vaan yksilöllinen, mutta senkin edellyttää jo yhteiskunnan siveyskäsite… ainakin osaksi…"
— "Mutta Tehän tunnutte olevan vapaamielinen mies, kun noin ajattelette!" — huudahti rouva Esempio iloissaan jatkaen: "Minä luulin teitä aivan vanhoilliseksi… Armiira!… Armiira menee nyt peseytymään!" — lausui hän välillä lapsellensa ja lopetti sitten Harhamalle kysyvästi: "Vai kuinka?"
— "Riippuu siitä, mitä vanhoillisuudella tarkoitetaan", — vastasi Harhama kuivasti. Keskustelu alkoi häntä kiehtoa, kuten kaikki mikä kosketteli sitä kysymystä, joka hehkui hänen povessansa nyt entistä tulisempana. Mutta se pintapuolisuus ja tavotellut huudahdukset, jota hän oli huomaavinaan keskustelussa, tympäisivät häntä samalla. Hän sairasti taas ainaista tautiansa: uskoi kaikkien muiden olevan henkisesti häntä alempana.
Armiira palasi peseytyneenä ja kysyi äidiltänsä:
— "Saako Armiira teetä?"
— "Ei Armiira saa nyt", — vastasi äiti.
— "Entä sokeria?… Saako Armiira sokeria?" — kysyi tyttö edelleen.
— "Ei… Armiira menee nyt vaan nukkumaan."