Tyttö alkoi tanssia… Neidonhaju häilähteli huntuna hänen ympärillään… Tukasta tuoksahti jotakin, joka tunki miehen sisälle… Kuninkaan silmät sokenivat… Tyttö tanssi kukanhajuisena, huumaavana, hehkuvana… Kuningas kieppui perhosena tavotellen… värähdellen… vavahdellen… Hän unohti kuningaskunnan, unohti Israelin kruunun, unohti valtikan, unohti kaiken… Hän näki vaan punaisen kukan… tunsi sen hivelevän hajun… huomasi solean polven käännähdykset… himoitsi nähdä enemmän… katsoa kukan sisintä…
Hän lupasi tytölle puolen valtakuntaansa…
— "Sinun kukistasi, Tuula, maksetaan hyvästi", — ilkamoi Perkele.
Näky muuttui: Pyövelit kantoivat sisälle Johannes Kastajan verisen pään. Perkele kerskaili suurena:
— "Herodias ja Delila ovat Jehovan valituita: He ovat Israelinkansan tyttäriä… Hänen valittunsakin ovat minun aseitani…"
— "Hän Itse on sinun aseesi, sillä Hän valmisti ja säästi aseen sinulle", — ylistivät enkelit. Perkele jatkoi ylpeänä:
— "Jehovan munkki lähetti Harhaman tänne. Nyt on hän kohta naisen käsissä, joka ei hänelle Jehovaa ylistä… Munkki on ollut kosiomiehenä… ja vaimo on antava hänelle kielletyn hedelmän, vaikka omasta pohkeestansa… Tuula sirotelkoon naisen helmaan kukkansa koreimmat lehdet! Sinä, Raala, hoitelet hänen unelmiansa ja Herve on pitävä unista huolen. Kohta kulkee kaikki latuansa…Vaimon helmassa on Harhama teoksensa kirjoittava… Vaimo on ajeleva suortuvat Jehovan päästä…Vaimon käteen on Harhama kantava Jehovan pään…"
— "Sinun tiesi ovat uuden maailman kehittymiskulkua, siksi täytyy kaiken sitä latua kulkea", — todisti Piru. Perkele lopetti ylpeän järkeilynsä:
— "Jehova astui alas helvettiin minun päätäni rikki polkemaan, mutta minä olen myös nouseva Hänen taivaaseensa, pistämään Hänen kantapäähänsä, jos Hän yrittää sen sinne kätkeä…"
Palvelijat riemastuivat ja veisasivat herransa ylistystä.