Mutta se sytytti vaan Harhamassa äärettömyyden ja ijäisyyden kaipuun entistä palavammaksi. Iltarusko näytti jumaluuden tulelta.
Huomenna tuli rouva Esempio vaihtamaan lainaamansa kirjan uuteen. Hän tuli mieli marjamaana, poski punehtuneena. Hän puhui Harhaman kanssa nyt uudemmasta filosofiasta yleensä ja viipyi kauvemmin, kuin eilen. Harhama otti osaa keskusteluun lyhkäisillä myönnytyksillä: "Kyllä!" tai: "Jaa!", tai oudosteluilla: "Noniin!" Mummon rykiminen oli ymmärrettävämpää, kuin eilen. Se kiusasi Harhamaa, ja hän oli iloinen, kun rouva Esempio lähti, vieden luettavakseen Kantin Kritik der reinen Vernunft'in.
Päivä solui päivän perästä. Harhama kuokki väliin perunamaata. Hän ei tahtonut olla enää "yhteiskunnan varas", vaan elää omasta työstä. Leipäänsä hän ansaitsi pikkutuloilla, kirjoituksilla ja muulla. Mutta kun hän joskus levähti, kuokanvarteen nojaten, petti pohja. Hänestä sinkosi kipinänä ajatus, että hänen kuokkimisensa olikin itseasiassa keikaroimista, pikku turhamaisuutta.
Perunamaankaan pohja ei häntä pitänyt. Epäily rehotti hänessä ohdakemaallakin…
Inhoten viskasi hän silloin aina kuokkansa ja painautui omaan itseensä…
Lisäksi alkoi häntä kalvaa metsäkylän yksinäisyys. Se rasitti häntä joskus, kuin painostajainen, ja sen paineesta pursusi hänestä aina elämän inho ja sen mitättömyyden tunteminen. Vallankumouksen ja suuren elämän humu oli nielaissut hänet liika syvälle. Sen muisto veti häntä usein siihen takaisin. Se oli hänelle joku jumalanpalvelus, jossa maailmankurjuus seisoi alttarilla suuruudellansa Jumalaksi kohonneena.
Ja lopuksi rutisti häntä koko elämänsä salaisuus. Hän kulki, kuin Kain, umpimielisenä ja synkkänä. Joskus hän laski vanhoja ennustuksia, joskus ajatteli munkki Pietarin sanoja. Koko hänen elämänsä oli salaisuus, jota kukaan ei tuntenut, arvoitus, jota ei kukaan voinut ratkaista. Hän itse ei uskaltanut, eikä tahtonut siitä kellekään puhua, alkoi sitä salaillakin ja se salaileminen muodostui hänelle sitten raskaaksi painoksi. Hän lopulta pelkäsi aivan viattomankin tapauksen ilmituloa, ikäänkuin sillä paljastuisi koko hänen elämänsä ja osanottonsa vallankumoukseen.
Mutta seuraavina päivinä viipyi rouva Esempio yhä kauvemmin. Hän oli ihastunut Kantin filosofiaan, jota hän piti aivan suuremmoisena ja kumoamattomana. Muutamassa viikossa oli siten luettu ja arvosteltu Harhaman koko filosofinen kirjasto, joka päivä eri teos.
Hän tuli, kuin tyttö marjaan, poimi marjaropeensa täyteen ja lähti pois mieli marjanpunana…
— "Kyllä Kant on niistä filosofeista syvällisin", — vakuutteli hän, kun puhe kääntyi lainatuista kirjoista filosofiaan.