— "Entä jos kaikki pettää?… Silloin sortuisi se suuri ajatus, joka on nyt kietoutunut tähän yhteen…"
Ja hän vaikeni sitä ajatellessaan ja mietti, sillä hän tajusi vielä nytkin, että sen sortuminen tietäisi hänen elämänsä hautautumista häpeään ja aisti-elämän likaan. Ja hän mietti ja punnitsi ja kysyi ja vaikeni. Alussa oli hän joskus ajatellut:
— "Eikö olisikin paras ottaa hänetkin ainoastaan 'semmoisena'."
Mutta oitis katui hän ja häpesi sitä ajatustakin. Rouva Esempio oli jo kasvanut yhteen hänen teoksensa kanssa. Jokainen huono ajatus hänestä tuntui jo oman teoksen häpäisemiseltä.
Ja mikäli hän puolusteli itseänsä yhteiskunnan siveellisyyskäsitteen edessä, jonka hän oli jumaluuden sijalle korottanut, sitä enemmän kirkastui hänelle rouva Esempion rajattoman yksilöllinen tunnesiveellisyyden aate. Hän alkoi siitä yhä palavammin, kiihkomielin, luoda tukijaa sille avioliitolle, jonka rihmoihin hän kietoutui yhä lujemmin. Se tunne tappoi hänessä kaikki muut, kuin verenhimoinen peto uhrinsa. Se vei myös hänessä lopulliseen voittoon rajattoman yksilöllisen siveellisyyden aatteen yhteiskunnallisen siveellisyyskäsitteen edellä, Päättävästi lausui hän aina itseksensä:
— "Mitä on yhteiskunnallinen siveellisyyskäsite?… Utua… utua… utua se on… Joukon pakkovaltaa se on… Kantakoot piiat ja rengit sitä kahletta!…"
Hänen olemuksensa ydin: epäily, puhkeili näkyviin aisti-elämänkin huuteista, vaikka se puhkeili niin heikkona, jääden tappiolle. Ne olivat viimeisiä epäilyn kysymyksiä. Hän riuhtaisi nyt itsensä epäilyjensä suosta, kuin väkivaltaisesti, luullen pääsevänsä kalliolle. Halveksuen lausui hän itseksensä:
— "Hiiteen tässä loppumattomat kyselyt!… Elämä! Mitä on se! Se luikertelee ja kiemurtelee omenoinensa, kuin paha mato, ja varottaa: tätä et saa syödä… etkä tätä… etkä tätä… etkä lopulta mitään… Mhyt! Se varottaa aikansa, varottaa ja luikertelee edessä herkut kädessä ja lopulta pujahtaa luikertelevana käärmeenä käsistä."
Hän mietti elämää, sen luikertelua ja kiemurtelemisiapa lopetti ynseänä:
— "Mokomakin matelija!… Paras polkea mokoman luikertelijan pää aikanansa kantapäänsä alle ja antaa sen itsensä siinä kiemurrella… Muuten se ei kohta jätä minulle muuta, kuin harmaaksi värjätyt hiukset ja hampaattomat ikenet…"