— "Me näytämme hänelle sen maljan ihanuuden ja siihen kätketyn hedelmän herkullisuuden. Hän on heräävä kohta vaimo vierellänsä, kuin Aadam Jehovan unesta, kun hän tapasi Eevan… Jehovan kielletty puu hohtaa hänelle kohta punaisena talvenkukista: veripunaisista aistipunakukista", — lupasivat enkelit. Perkele selitti edelleen:
— "Ihmisten unelmat ovat himoa, ja niistäpä ohjaksista minä heitä johdan… Ne ohjakset eivät katkea. Yöllä ne käyvät unen, päivällä unelman nimellä… Sitokaa hänet unilla kiini kiellettyyn puuhun."
— "Hän on siihen takertuva, kuin perho tulen väriin", — lupasivat enkelit. Perkele koski Harhamaan, pani häneen unen ja lausui enkeleille:
— "Kun eivät unelmat riitä, käyttäkää unia apuna…"
Perkele poistui jättäen Harhaman unet ohjaksiksi enkeleille… Alkoi kulku… Enkelit ohjasivat Harhamaa kauneiden kuvien ohi:
Kulkua johtaa Herve-neito, Perkeleen kaunis enkeli. Hän kulkee kosiomiehenä siellä, missä rakkaus on luvaton, lempi laiton… Hän solmiaa salaiset liitot… purkaa avioliitot… kehittää aviorikokset, kuin kukan nupusta, kesän keväästä… Hän koristaa kuutamokohtaukset… värjää niissä maat hopeilla, taivaat punalla, tulevaisuuden kukanväreillä… Hän kuvaa onnenkuplat ikuisiksi… lemmen aina yltyväksi… rohkaisee epäilijää… punaa sen silmissä uskollisuuden ainaiseksi… kuvaa sylin taivaaksi… suudelman autuudeksi… Hän ohjaa Aare-linnun oikean parin luo, kun se lentää aistipunakukka nokassa…
Hän katkoo kaiken luvatun poikki… kultaa kielletyn pettävällä… haihtuvalla… häviävällä… koristaa kuplilla luvattoman… Hän loihtii kauniiksi ruman… Hän nostaa arimmat helmat… näyttää ikävöidyimmät ihanat… Hän menee takuuseen kaikesta pettävästä ja itse hävittää takaamansa… Hän johtaa ihmiset perhoina tuleen… vie ne Harhasaareen huumautumaan…
Harhaman uni alkaa: Kaksi enkeliä, Iila ja Ooti, käyvät airoihin käsiksi, pukuna hieman hämyä, vyötäisillä värinauha, tukka aaltoina olkapäillä… Pohe on pehmeä… huuli on marjaa… hipiä hekkumaa… silmä suloa… katse kauneinta kiehdettä… povi puhdasta impeyttä… kaikki herkkuisaa, kuin mesi… He soutavat kaikkien niiden venettä, joiden matka on luvaton, kun he kulkevat lemmen teitä… tai lähettävät he joutsenet venettä vetämään, silloin kun on kulku selvä… He tuntevat kaikki karit… tietävät salaiset ulapat… maireimmat lymyrannat… He tietävät, missä käki kauneimmin kukkuu… missä on kukka huumaavin… sammal pehmoisin… lymy rauhaisin… varjo vilpoisin… valo raukaisevin… He soutavat kaikki sinne, missä suudelma on suloisin… missä nainen heltyy hellimmäksi… mies unohtaa kaiken… myö maailman hymystä… vaihtaa taivaat syleilyihin… He soutavat luvattoman lemmen soutajat Harhasaaren valkamiin Herven perääpitäessä…
Iila ja Ooti ovat Perkeleen veneväkeä, jotka soutavat luvattoman lemmen tiellä kulkijoita, vieden ne Harhasaaren satamoihin…
Harhama näkee edelleen unta: Harhasaaren sadat lahdelmat aukenevat, onnensatama jokaisessa, rannikot kukkamaina… Vene laskee yhteen niistä. Sen rantavedet ovat lumpeikkoina, jotka on kylvetty kukilla… saaret ovat laulua… vedenselät säveleitä… syvyydet rannan kuvia… taivas sinisorsan sulkien sineä…