Harhama ihastuu unessa. Hän ei enää säännöistä suurta välitä…
Herve-neito nostaa uusia liepeitään, näyttää niiden alta kotia. Aika on kulunut: Lapsi lepertelee lattialla… Se kietoo pienoiset kätensä isän kaulaan… Vuodet kuluvat: Lapsi kukkii kodin ilona, isän toivona, tulevaisuutena, elämän sisältönä, sen jatkona…
Kuluu vielä vuosi: Lapsi kantaa kotiin kukkia… täysiä marjatuohkosia… Hän tulee kotiin koulusta, poski punehtuneena, mieli kevät-ilona… Hän on kodille, kuin väri kukalle, perhonen kukkamaalle, kiuru ja pääskynen keväälle…
Vuodet kuluvat: Lapsi tuo kunniaa kotiin… Valkeat linnut palaavat seppele kunkin nokassa… Kodin onni on täydellinen…
— "Voisitko luopua tästä, jos sinua kieltäisin minä?" — hymyilee
Herve-neito Harhamalle.
Harhama ihastuu unessa… Talven veripunainen kukka kukkii kaikkialla… sominna kotilieden liekinpäässä… Se näyttää niin ihanalta… herkulliselta… houkuttelevalta… Se lupaa vähintään Jumalan onnen… Ja Aala-neito seisoo yhäti sen vierellä, hoidellen sitä, vaalien sitä, kuin tyttö kauneuttansa, rakastavat välistänsä hyvää sopua…
Herve-neito vie Harhaman sisemmä. Hän nostaa kodin ihanimpaa lievettä… nostaa sen arimmat aarteet… Hän vie hänet sinne, missä veripunainen aistipunakukka kukkii kaikkein kauneimpana… huumaavana… salaperäisenä… herkullisena… Hän vie hänet sinne, jossa odottaa uneksittu… Hän vie hänet vaimon vuoteen viereen…
Mutta ennen kun he astuvat sisälle, viittaa Herve Uura-neidolle, joka vartioi ijäti vaimon huoneen ovella, ettei vieras sinne pääse, ei yritä… Hän lypsää rinnastansa joka ilta pisaran maitoa kynnyksen alle, makuuhuoneen vartijaksi… sen suojamuuriksi… Se maito on himon herkkua… Sen tuntee ohikulkija… Se tuntee sen ja sulaa… ja juopuu… ja päihtyy… ja huumautuu… ja muuttuu pedoksi, jonka saaliina on vaimo, sen makuuhuone metsästysmaana…
Siksi on se huone niin turvattu … Siksi ei sinne vieras yritä… Siksi kukkii siellä veripunainen aistipunakukka yhden ainoan iloksi… suloksi… onneksi… nautinnoksi… Siksi on vaimon huone kodin kaikkeinpyhin…
Uni jatkuu: Harhaman sielun kaikki kielet soivat. Kaikki hermot ovat ansana… kaikki mietteet perhosena, jonka kukkana on aistipunakukka… kaikki ajatukset värisevät värinä, jonka houkuttimena on talven kukka… kaikki aistit ovat hereillä… valvovat petona… tuntevat veripunaisen ihanan tuoksun…