"Muut kaikki siellä… onnellisina… Minä yksin."
"Lea!… Kultaseni."
Se oli Haagar. Hän säpsähti. En minä nyt mitään siedä. En häntäkään,
Haagaria, äitiä, sillä…
Sillä minussa kai on nyt irti se, jota ei vaimo hillitä voi… se…
Se hillitön ja hellä, joka vaatii naisen siksi hetkeksi kokonansa… vaatii unohtamaan ystävät… äidit… siskot… kaiken… itsensäkin unelminensa.
"Lapseni… Kultaseni!" yritteli Haagar lempeästi.
"Oma Leaseni…"
"Äss!"
Miten ärtyneesti se hermostus häneltä pääsi. Se oli ensi suuttumus koko elämässä. Haagar hämmästyi ja yritti:
"Kuule, armaani…"