Ja sairas isä puristi silloin hänen kättänsä kiitollisena, katsoi häneen hellästi, surullisena, ja pyysi:
"Lue minulle, lapseni, joku Daavidin psalmi!"
"Riemuiten, isä!" Ja hän luki:
"Herra, minun autuuteni Jumala. Minä huudan päivällä ja yöllä Sinun edessäsi.
"Anna minun rukoukseni Sinun eteesi tulla! Kallista korvasi minun huutoni puoleen!
"Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on liki helvettiä jo.
"Minä makaan hyljättynä kuolleitten seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudoissa makaavat ja joita et Sinä enää muista."
Mikä ahdistus! Mikä ihmiselämän mitättömyys!
"Niin me, tyttäreni, olemme kaikki Herran, meidän Jumalamme edessä", todisti alistuva isä varmasti. Mutta sitten kääntyi lehti ja tuli lohdutusta:
"Sinä viet minut virvoittavalle vedelle… Sinä ravitset minut… Et Sinä hylkää minun sieluani helvetissä… etkä salli Sinun pyhäsi turmelusta nähdä."