Jos lähettää meille Messiaan.
Minä sotkeudun taas yöhöni ja sumuihini, minä Israelin onneton tytär. Ohimoissani lyö jo heikosti. Tuntuu, kuin tahtoisi isä puheillansa sammuttaa minussa viimeiset kipinät, minun kaikkeni: riistää uskoni siihen, jota toivon. Se toivo toki vielä virkistää ja pitää elossa minua.
Vaiettiin. Isän rinta kohoili vaivalloisesti, ja silmissä kajasti kuin pian sammuva katse.
"En minä ymmärrä, isä."
Sinun puhettasi, isä, en käsitä. Hän lausui sen niin surullisen miettivästi. Isäkin näytti vaipuneen mietteisiinsä. Kun yksin puhellen hän selitteli nyt heikosti:
"Meille… meille Israelin kansalle, lapseni, on näin hyvä… näin", jatkoi hän yksitoikkoisesti, heikosti, "että meillä on Jehova, joka ei ole muiden kansojen jumala. Se eroittaa meidät muista … Se… se estää meidät niihin sekaantumasta, hukkumasta…"
Yskiminen keskeytti taaskin puheen. Ääni oli heikko, ja sammuva katse oli kiintynyt johonkin ylös.
"Jos se luvattu Messias tulisi… jos Hän olisi kaikkien kansojen
Herra, niin…"
Niin me joutuisimme yhdeksi perheeksi kaikki. Meidän kansamme hukkuisi siihen perheeseen.
"Ei, Lea!" lausui hän päättävästi, ikäänkuin saaden voimaa, ja todisti lujasti: