Pää painui alakuloisena alas Haagarin rintaan nojaten, ja katse vajosi maahan surullisena. Mutta Haagar iloitsi. Juuri tätä hän oli odottanut.
"Tule, ystävä!" veti hän häntä akkunan ääreen, osoitti Jerusalemiin vievää tietä ja kysyi:
"Näetkö tuon tien!"
Lea arvasi tarkoituksen ja huokasi.
"Älä huokaa! Lähde! Nouda hänet takaisin, lapsi!"
Ei hän vastannut, katsoi vain, ja mieleen nousi taas se kaipuu. Haagar jatkoi:
"Nääs… Ei se mitään ole!… Sinä löydät hänet… Nääs metsäkanatkin…"
Nekin eksyvät joskus toisistansa, puoliso puolisosta. Mutta ne löytävät toisensa taas.
"Usko se, Lea!" vakuutti hän lisäten:
"Usko! Sillä rakkauden voima on suuri, ja se antaa palkaksi sinulle paljon…"