Ja Kerbus alkoi kertoa. Eniten pitävät he nyt niistä jumalista, jotka ovat tyhmimpiä, niin että voi uhratessa pettää niitä.
"Äh!… Äh!… Uhri maksaa! Uhri maksaa!" riemuitsi isäntä. Kerbus innostui jatkamaan:
"Sitäkin jumalaa kun silloinkin… Petettiin, nääs… Heh!"
Uh! Minua ilettävät nyt jo kaikki Jumalat. Tuhota minä ne tahtoisin kaikki. — Ikäänkuin kuono irvellä kertoi pakana, miten pyhälle krokodiilille oli uhrattu teuraslihan asemesta krokodiilinraatoa. Se huvitti kaikkia. Naurettiin makeasti. Suu irvellä kysäisi nyt Kerbus vuorostansa Jobilta:
"Entäs sinulla?… Että… Heh… Mikä jumala on?"
"Jehova!" ilmoitti Job tylsällä tokaisulla, ja viisaasti silmää iskien lisäsi ketterehtivä isäntäukko:
"Vanha ukko, Jehova… Vanha, mutta kova ukko, kun pauhaa!"…
"Yks' vain?" tiedustaa tokaisi tylsä Kerbus lisää. Hänestä se oli vähän.
"Yksi… Yksi, niin, yksi!"
Kerbus pudisti päätänsä moista köyhyyttä oudostellen, mutta silloin ehätti vilkas isäntä-ukko lisäämään: