"Hys!… Hys!" sovitteli ketterä isäntä-ukko häärien, pani leikiksi, pyyteli, selitteli:
"Heitä tora!… Herkeä!… Jos ilman häitä, niin… Heitä!… Poika häät pitää…"
Stefaan lähti. Olikin jo ilta. Taivaalle alkoi syttyä palava tähti toisensa perästä.
Mutta uusia ne tähdet nyt tuntuivat hänelle olevan. Ne vanhat alkoivat jo sammua hänessä.
* * * * *
On kuin painostaisi minua. Yön hiljaisuus peittää jo kaupungin ja maat. Siellä jossain salaisuuksissansa heräävät vain yö-ilot… siellä niissä kätketyissä majoissa ja asumuksissa…
Huh!… Huoneenikin on hämärä, ja minä olen yksin…
"Sinä!… Hei!" löi äkkiä tullut Saul häntä silloin iloisesti, tervehtien olalle. Hän olikin nyt iloisempi ja repäisevämpi kuin tavallisesti.
"Tiedätkös mitä!" kerskui hän. Hänkin oli nyt kuullut Jeesuksesta. Oppineet sadukealaiset olivat siitä puhuneet seurassa, josta hän juuri tuli. He olivat siellä pilkalla määritelleet ilmestyneen Messiaan olemuksen ja hänen suhteensa Jumalaan ja Jumalan suhteen häneen, sen hänen oman oppinsa mukaan, että hän on muka Jumala ja samalla Jumalan poika. Sitä määrittelyä Saul nyt selitteli ystävälleen aivan rentonaan.
"Jumala, näätkö Stefaan, on siittänyt pojan, mutta…"