Ja lähteemme keitaassa siellä, se nyt nukkuva lapsi, se herää iloiseen haasteluunsa. Se tervehtii meitä ja sanoo meille:
"Te rakkaat!"
Ah teitä, te lapset! Ah teitä, te toisenne löytäneet pienet!
Mutta mitä? Vuorilta laskeutui vastaan ihmisvirta. Kuin nuora tai puro solui sen pitkän-pitkä jono mutkittelevaa tietä myöten yhä alemma. Sen alkupäätä ei näkynyt, ei loppuakaan, sillä tienmutka peitti sen.
Ja äkkiä helähti laulu aivan läheltä, siitä tienmutkan takaa:
"Hoosianna, Daavidin poika!"
Hän hämmästyi, vavahti. Laulu läheni. Se oli riemuhuutoa, jota suuret joukot veisasivat. Nyt tuli jo jonon pää vastaan, mutkan takaa ilmestyen. Hän väistyi tiepuoleen kuin pelästynyt. Etumaisena kulki nuori mies, palmunlehvä kädessä, ja lauloi täysin rinnoin. Se tuli nyt jo kohdalle, pysähtyi.
"Lea!"
"Stefaan!" pääsi häneltä hämmästynyt huudahdus, ja hän tuijotti
Stefaaniin kuin kivettyneenä.
Mutta Stefaan oli iloinen, rauhallinen.