"Niin, Lea! Me löysimme Messiaan", todisti hän kasvot ilosta loistavina.
Mutta jono suoltui ja työnsi pois tieltä. Iloinen laulu ja heiluvat palmunlehvät sekoittivat yhdeksi ainoaksi riemuksi kaiken.
"Seuraa Häntä, Lea!" kehoitti vielä Stefaan ja jatkoi kulkuansa palmunlehväänsä hänelle jäähyväisiksi heiluttaen: "Seuraa!… Katso!"
Hän tulee!
Hän!
Ja silloin Lea näki Hänen kasvonsa. Ne olivat ne samat kasvojenpiirteet, jotka hän oli kerran unessa nähnyt. Hän seisoi kuin kivipatsas, mitään selvästi tajuamatta, ja antoi kuin kaikelle kuollut jonon suoltua ohi.
Viimeisenä tuli silloin vanha Ruuben ja valitti:
"He ovat ottaneet aasimme, Lea!"
Sillä hänen aasillansa ratsasti nyt Jerusalemiin se Messias, josta hän niin paljon uneksinut ja kärsinyt oli.
"He?… Aasimme?… Ruuben!"