Mutta pysähtykää, sanat, huulilleni, sillä en minä enää puhua tahdo. Ei ole minulla enää maailmaa, mihin aasilla ajaa, sillä…
Sillä minä tajuan, että Hän on vienyt iäksi ystäväni minulta. Tässä ovat siis minulta loppuneet jo kaikki elävät polut ja tiet, ja on alkanut iäisyys ja yö…
Amen, sinä elämäni siis!
* * * * *
Niin, Voi minua!
Sillä nyt minä muistan isäni sanat: "Voi Israelia, jos sen toivo täyttynyt on!"
Sillä jos se nyt täyttynyt on, niin ei minulla itselläni silloin enää maailmassa mitään ole…
Ei yhtään mitään. Sillä minun ystäväni Stefaaninkin on Hän ottanut minulta. Häntä hän seuraa ja on minulle lopullisesti ja ainiaaksi jo kuollut.
Ja siksi ympäröi minua nyt autius ja tyhjyys, ja minusta itsestäni käy kuoleman haju — enkä minä kuitenkaan kuollut ole, en kuolemanrauhaa saada voi…
Minä olen muukalainen kodissani ja vieras itseni edessä. Minun jäseneni käyvät sotaa keskenänsä, ja minun vereni jakautuu kahtia, sillä paras on minusta nyt pois pisartuva…