Muulintaluttaja kulki siitä toki nyt ohi.
"Hops! Joudu!" hoputti mies muuliansa. Se toi ikäänkuin hieman uutta eloisuutta mieliin. Puhelukin vilkastui hitusen. Lea oli kuullut Saulin arvelleen voivansa viedä Stefaanin kanssansa Jerusalemiin ja huomauttaen siitä kysyi:
"Menetkö, Stefaan?"
Nuorukainen näytti miettivän vastausta.
"Stefaan?" toisti Lea, kuin olisi tahtonut rohkaista häntä.
"Mitäpä minä täälläkään…"
Täällä… miten sanoisin… sillä ei tahdo löytyä sopivia sanoja… täällä:
"Tyhjässä laaksossa", lausui hän toki löytämänsä lopunkin jo.
Tyhjässä! Mikä sana! Ja miksi se nyt minun sieluuni näin sattui?
Siksikö, että hän sen lausui surullisesti, kuin masentunut ja onneton.
En tiedä! Mutta siitä sanasta humahti laaksoon joku outo kaiku kuin etäisestä vanhasta isosta kellosta, joka kumahduksellansa ennustaa ilojen loppua ja tyhjyyden tuloa, sen tyhjyyden, jonka tultua…