Mutta ei! Äkkiä viskautuikin uusi valo ja karkoitti autiuden kuin riemuitseva voittohuuto. Ihana kuu kiersi näkyviin metsän takaa, ja hänen sieluunsa paistoi taas kirkkaana ja rauhallisena hänen toivonsa, ennustus:
"Katso, neitsyt siittää ja synnyttää…"
Minua onnetonta! Minä olin unohtanut sen jo.
Hän heittäytyi vuoteeseensa, painoi kasvonsa pieluksiin ja itki niin katkerasti kuin vain katuva ihminen itkeä voi. Tummat vuorivarjot vain riippuivat raskaina öisessä kuutamovalossa, ja äänettömästä laaksosta kuului ainoastaan silloin tällöin toistuva yövartijan yksitoikkoinen ääni.
* * * * *
Israel ui kesässä, kirkkaudessa ja tyynessä. Viini tuleentui. Kaikki kypsyi. Ihana, kuiva pouta helisi yhtä kuumana, tyynenä ja rikkaana kuin ennenkin. Taivaalla uhkui rikas, tumma sini kuin savu, ja joku poutalintu lentää lekotteli suoraan halki laakson kuin siinä taivassavussa uiden.
Lea oli isänsä yrttitarhassa, rikasvärinen punakirjava hame yllä ja uumilla höllä vyö. Hän oli ostanut kaksi valkoista kyyhkysenpoikaa ja hoiteli niitä ja iloitsi niiden kanssa.
"Tip, tip, te pienet!" hyvitteli hän niitä. Kuin lapset äitinsä tai linnunpojat emonsa ympärillä iloitsivat ne pienet hänen seurassaan. Milloin noukkivat ne muruja hänen kädestänsä, milloin istuivat olalla tai ympärillä lennellen pitivät iloa.
Lintuset! Miten pehmeä ja puhdas niiden untuvistokin oli!
"Tip, tip!" toisteli hän niille kuin ystäville, ja niiden ilo ja onni oli hänenkin ilonsa ja onnensa nyt.