"Jehovamme rauhaa sinulle, tyttäreni Lea!" tervehti hän istahtaen.
"Ja sinullekin, isäni rakas!"
Vaiettiin lyhyt hetki. Vanhus näytti syventyvän johonkin. Katse maassa alkoi hän vihdoin äskeisen johdosta mietiksien puhua:
"Niin, lapseni…"
Sitten hän taas mietti. Hiushopeiden valkaisema vanha pää ikäänkuin painui alas.
"Hän yksin pysyy ja jää. Häneen kaikki ajatukset viimein kokoontuvat", jatkoi hän hiljaa, mietiskellen, kuin itsekseen puhuen.
"Hän yksin se kaiken alku ja loppu on."
Vaiettiin hetki.
"Niin, isä", äänsi lopulta tytär hiljaa. Kädet herpautuivat helmaan entistä avuttomampina, ja…
Ei mitään. Lammas-emo kalliotöyryllä vain laskeutuu levolle rauhallisina nukkuvien karitsoittensa viereen. Vuohipaimenen vaimo siellä toisaalla on istahtanut ja istuu nyt öljypuun alla kuin mietiskellen, poski käteen nojattuna, ja äskeinen vuohi nukkuu rauhallisena hänen jalkojensa edessä.