Ei myös niin, etten itse sinua rakastaisi, ystäväni…
Jos sinä olisit tuuli, ja tuulenhenkäys jos sinä olla voisit…
Jos sinä silloin tulisit pohjoisesta tai etelästä, idästä tai lännestä, ja jos sinä luokseni rientäisit…
Niin minä kuumeisen poskeni sinulle kallistaisin ja helteisen poveni sinulle avaisin ja sanoisin: ystävä…
Ystävä, sanoisin, minun vereni on kuuma sinulle, ja sinulle minun poveni helteinen on…
Mutta minkä minä taidan, kun minä en voi, ja minkä sille mahdan, kun en sitä tehdä saa…
Sillä etkö sinä, ystävä, ymmärrä, kuinka paljosta minä luovun, kun sinusta luovun, ja miten suuren uhrin teen, kun itseni Herralle pyhitän…
Ja jos et sitä ymmärrä ja jos et muutoin uskoa voi, niin tule, lue minun salaiset kyyneleeni, jotka sinun tähtesi itkenyt olen. Näe tuskani, ystäväni, niin sinä uskot ja sinä hellyt ja siunaat minua…
Sillä sinua, sinua yksin minä rakastan, Stefaan; nyt ja aina, elämässä ja kuolemassa, surussa ja ilossa. Amen…
"Ah niin!" virkkoi hän ääneensä ja pyyhki kyyneleet silmistänsä.