"Sitä että… että… ei mitään!" iloitsi neito, joka ei itsekään tiennyt mitä ilonsa vallassa oli kysymyksellään tarkoittanut.
"Että… että iloitaan, Lea", riemuitsi hän heittäen kaikki selittelytkin ja pyöräytteli Leaa, veti hänet mukanansa joukkoon, joka iloitsi ja kuumeni ja unohti juhlat ja Jehovat ja taivaat ja maailmat ja oli vain nuorta viiniä, joka kävi, ja verta, joka kuumana kohisi — oli vain joukko, joka lempi ja oli onnellinen ja…
Heleijaa
Mutta nyt minä alan horjahdella. Heikkous haparoi jo minua.
Se on kai säälintunne minussa. Ystäväni Stefaan on kalpea. Minun tähtenikö? Hän pysyttelee erillään muista, on yksin ja surullinen, ainoa surullinen ja kalpea täällä. Minussa herää hellä tunne…
"Jos viinisi
sa unhoitat…"
… niin se lakastuu, laulavat ne iloiset siellä; jos itkeneen ystäväsi hylkäät ja itse iloitset, niin…
Taas tuli minulle äkkiä niin vaikea olla…
En minä siis voi. Minun täytyy.
Lähestyn häntä, kalpeaa ystävääni. Hän seisoo nyt aivan yksin vehmaan öljypuun alla. Hän lieneekin juuri äsken toipunut taudistansa, taudista, jota hän on sairastanut minun tähteni…