Rahvas valmisti viinijuhlaa iloisena. Kaikkialla riemuittiin ja laulettiin. Lea istui akkunassansa ja kuuli kaikki äänet vainiolta. Jostain helähti taas lapsiparven iloinen laulu:
"Hoosianna, Daavidin poika!"
"Taas ne lapset!" äänsi joku, ja toinen lisäsi:
"Ennustavat."
Sen luvatun Messiaan tuloa hän tarkoitti, ja puhe kääntyi siihen ja johtui siitä jumaliin yleensä.
"Johan se nyt tulee!… Odottakaa vain!" huudahteli joku halveksivasti koko asialle. Hänellä oli polviin ulottuva työmiehen mekko yllä, sääret paljaat ja vyöllä vyö. Ynseänä hän lisäsi:
"On niitä jo niin moni 'Messias' ennenkin tullut ja aikansa saarnannut ja menojansa mennyt … Pyh!"
Eikä kukaan nyt väittänytkään vastaan. Riemu ja touhu piti mielet kepeinä, semmoisina, joille vakavatkin asiat ovat vain tavallisia.
"O-on… on niitä Messiaita ollut Israelissa", todistivat toisetkin.
Yhtäläisesti puettuja, osaksi repaleisiakin he kaikki olivat.
"Silloinkin… ja silloinkin… Se… Ja se… Ja se!" hälistiin ja muisteltiin. Tuontuostahan niitä olikin aina joku ilmoittautunut, saarnannut, uskotellut olevansa Kristus, se Luvattu. Moni oli aina uskonutkin, ja liike oli menestynyt, kunnes profeetta itse oli paennut tai joutunut kiinni ja tuomittu kivitettäväksi.