"Se Hyväkäs olikin kova tyttömies poikamiehenä!"
Mutta Hyväkkään kehumiseksi käsitti Jussi sen. Aivohärkä otti siis väärän askeleen. Se repäsi toki jo sanottavaa irti. Ja kun toinen vielä jatkoi, oli hän valmis.
Katsetta maasta nostamatta, kuin syrjään puhuen, isäntämiehen ynseydellä sanoi hän purevasti, loismies Pitkäsen köyhyyttä ja laihuutta halveksuen:
"Sinä sitä kohta taidat synnyttää nälkävuoden… kun on tuo mahasi siihen nälkäsuuntaan päin raskaana…"
Se auttoi. Ei kukaan ollut vielä Pitkästä niin myrkyllisillä hampailla puraissut. Jussi aivan nautti tuosta puraisustansa. Hetken kuluttua alkoi laiha Pitkänen harppailla pois koko tämän vastanaineen lähettyviltä.
Hyvän tovin oleili hän vielä siinä veräjään nojautuneena, eikä ajatellut mitään selvää. Lähti toki viimein liikkeelle ja asia paisui hänessä. Karoliinakin tuntui syylliseltä, tai oikeastaan juuri se. Miksi sekin Hyväkkään pauloissa ja puolella!
Ei ihme, että hänen aivoissansa alkoi muodostua ja kasaantua jotain semmoista ajatuksentapaista kuin että "minä se olen isäntä talossa."
"Nähdäänhän!" pääsi häneltä jo kerran ääni. Hän astua purasi edelleen polkua pitkin. Luonto nousi Karoliinaa vastaan. Nyt hän jo uhmaili, tosin umpimähkään, kuin näyttääksensä:
"Vaikka ero tulisi koko akasta ja vielä tänä päivänä, niin nähdään se!"
Se oli käsittämätöntä hänenkin mielentilaksensa. Ei hän vielä koskaan ennen ollut näin pahaksi, näin yliluonnollisesti myrtynyt.