Mutta ei kulkija näyttänyt kuulevan ja moinen kuulemattomuus sekä suututti että myös samalla rohkaisi, nosti luontoa. Miten kansallinen piirre tämä onkaan Rämekorven maassa! Entistä kovempiäänisenä ynseili jo Puranen menijän jälkeen:
"Mistä lie toisen katolta varastettu väkkärä koko hyrrä!"
Se tuntuikin hänestä varmalta, sillä sairas etsii lohdutusta kaikesta. Ähäh siis! Mutta ei näyttänyt menijä vieläkään hoksaavan, että hänelle se on tarkoitettu.
"Saakeli!" pääsi silloin jo murahdus Puraselta ja hän lähti astua pullittelemaan perästä, ja toiset, nämä kolme maailman ylellisyystavaraa, seurasivat häntä.
Ja niin astuskeltiin autiota, pölyistä tietä myöten ja luonto kypsyi.
Nyt jo Puranen päästi puoli ärjäisemällä rämekorpelaisen hihkaisunsa:
"Hyväkäs!"
Se aivan nosti miehenluontoa! Siinä tuntui olevan voimaa, uljuutta, ja miten tuttua se kaikki oli siellä, missä on ihmisillä joskus liikaa aikaa. Mutta ei! ei värähdä menijä. Mokomakin! Jussi menetti jo varovaisuutensakin ja ärjäsi kuin juopunut:
"Hih!"
Ja toiset aikoivat häneen yhtyä. Mutta juuri silloin ajaa pauhasi paikalle kokonainen remuava kuormallinen Rämekorven mustalaisia, tulla remuten yhtäkkiä vastaan tienpolvessa, siinä missä tie kääntyy räätäli Rinteelle päin. Laiha koira syöksyi tiepuolesta niiden kimppuun. Eräs mustalainen ruoski hevostansa, toiset ruoskillansa hosuivat heihin tarrautunutta, rähisevää koiraa. Ei auttanut muu kuin raivautua tiepuoleen, pois moisten menijäin jaloista. Kuorma ajoi ohi. Tie jäi tyhjäksi. Tietämättänsä oli mustalaisjoukko siten ruoskimalla raivannut tietä korkeammalle sivistykselle ja gentlemanniudelle.
III.
Vihdoinkin pääsi Jussi niin pitkälle, että tamma oli aisoissa. Yksinäisyydessä kynti hän nyt paloansa mäkirinteellä. Polttavan kuuma ilma, joka oli aivan sulattaa, lisäsi mielen ärtyisyyttä. Se ikäänkuin paistoi hänen sisuansa, kuten uuniin pantua leipää, ja sisu, jonka äskeinen maantiekohtaus oli juuri paisuttanut yli reunojen, alkoi kypsyä liiaksi.