Mutta silloin suuttui tamma ja yritti puraista, lekauttaen samalla takapuoltansa ikäänkuin potkaisua varten. Alkoi tavallinen ilmisota, tammalle ennestäänkin jo niin tuttu taistelu. Jussi väisti puraisun. Hän sieppasi kyntövitsansa, asettui loitomma tamman eteen, hieman syrjään ja uhkaili:
"Saakeli vie, jos tällä patukalla vetäsen, niin sinun pitää tietää, kuka minä olen."
Tamma aivan kurotti kaulaansa jo, yrittääkseen siepata hänet hampaisiinsa, väläytti hampaitansa ja yritti taaskin potkaista, lekauttaen takapuoltansa. Jussi väisti nytkin, mutta jatkoi entistä ankarampana, tosissaan tenäten, selitellen oikeuksiansa:
"Sinä muista, että minä olen isäntä talossa… Minä omistan koko tämän verotalon, ja vaikka annan sinut tappaa, niin kellään ei ole mitään sanomista, sillä minun ovat talon kiinnekirjat… Kuuletko!" ärjäsi hän lopuksi ja uhkasi patukalla. Nyt tamma jo yritti hyökätä päälle, mutta aura oli niin lujassa kannossa kiinni, että se esti. Jussi yltyi. Hän myskysi jalkaa polkien, tosissaan vannoen:
"Se pitää nähdä, kun minä kerran tallissa voitelen sinut tällä patukalla!… Niin tokkohan silloin iukaiset… Prtu-so!" karjasi hän taas lopuksi ja yritti lyödä syrjästä käsin.
Mutta nyt tuskastui tammakin lopullisesti. Se koki saada komentelevan miehen hampaisiinsa. Mutta aura piti kiinni. Jussi väistyi syrjään ja korvat luimussa pyöri tamma perästä, niin että kiinni tarttunut aura kääntyi kuin olisi pyörinyt navan päässä, ja niin pyörittiin ja metelöittiin keskellä nokista palorinnettä. Se näky oli aivan komea.
"Minä olen isäntä!… Prtu-so!" karjui Jussi ja sipasi jo syrjästä tamman kupeeseen patukalla.
Mutta silloin iukasi tamma, luimisti suuttuneena, ja viuhautti häntäänsä sekä yritti aivan karkaamalla hyökätä päälle.
"Sa… saakeli!" raivostui siitä Jussi ja syrjään väistyen sipasi uudestaan tamman kuvetta vitsalla. Mutta nyt oli tamman mitta täysi. Se potkasi niin että jalat sattuivat auran-ojasten poikkipuuhun. Siitä se aivan raivostui, iukasi, potkasi uudestansa ja riuhtasi auraa semmoisella voimalla, että kainalovitsat rusahtivat poikki, sahrat irtaantuivat aisoista, koko aura hajosi pirstaleiksi, ja täyttä ravia painoi nyt sydämistynyt hevonen tyhjien aisojen kanssa paloa pitkin, loikkasi matalan veräjän yli ja läksi täyttä laukkaa painamaan kotia kohti. Pulleahko Jussi Puranen juosta väänsi perästä, äsyten kiireessä:
"Prtuu!… Prtuu, paholainen!… Ptruu, sen vietävä!"