Turhaa. Veräjän luona hän pysähtyikin äkkiä, hengästyneenä, kirosi ja vannoi:
"Mäne vaivatta!… Juokse nyt vaikka maailman loppuun… mokomakin konkari!"
Hengästyneenä, suuttuneena paiskasi hän hattunsa maahan. Ja vasta nyt hän huomasi tajuisesti, että oli kuumuudesta aivan tukahtumaisillansa. Hiki valui pitkin ihoa. Niska oli punaiseksi palanut. Hän äkämystyi auringolle: itsepintaisena istahti hän paksun puuntyven päälle, paraaseen paahteeseen, niska aurinkoa kohti, ja vannoi myrtyneenä auringolle:
"Paahda nyt!… Porota niin jotta saat kyliäsi!… Vaikka koko niska polta!"
* * * * *
Hän istuu kauvan. Aurinko paahtoi aivan kuin uhalla. Vihan ja mielen myrteymän umpimähkäiseen paljouteen hukkuivat jo sivuasioiden yksityiskohdat: tamma, aurinko, Karoliina, koko maailma. Hän tajusi vain himmeästi, että hänelle on tapahtunut joku paha, jonka johdosta hän on nyt täysi. Tai oikeastaan ei se ollut enää mitään tajuntaakaan, vaan jotain vaistoa, kuin savuihin tukahtunutta, ja se umpimähkäisyys tavallaan hieman helpotti hänen oloansa.
Mutta vihdoinkin nousi hän ja lähti astua väännättelemään tietä pitkin kotiinsa päin. Se tie oli oikeastaan hänen yksityinen metsätiensä, vaikka hän oli sallinut naapuriensakin sitä käyttää oikotienänsä.
Sillä oikeastaanhan hän ei ollut kitsas, ei paha naapurille. Monesti oli hän muun muassa kuvitellut, miten mukava olisi, jos hän olisi oikein rikas isäntä ja Hyväkäs ja muutkin, mutta ainakin Hyväkäs, köyhiä. Ison jyväkuorman päällä loikoen ajaisi hän kylläisellä hevosella pitkin kylätietä myllyynkin. Hevosensa pysäyttäisi köyhän Hyväkkäänkin tuvan edessä, viskaisi ynseästi, välinpitämättömästi, kuin ohimennen, täyden jyväpussin kuormasta Hyväkkäälle, äännähtäisi: "tuoss'on sullekin!" Ja miten Hyväkäs silloin hämmästyisi, varsinkin kun näkisi, että pussissa on parasta ruista.
Mutta hän ei olisi siitä tietääkseenkään. Mötköttäisi vain jyväkuorman päällä, nykäisisi lihavan hevosen käyntiin, ja hevonen nyhtäisisi raskaan kuorman liikkeelle niin että syvä, silmää hivelevä kuoppa vain painuisi lihavaan lautaseen, mutta kuorma ei tuntuisi sen perässä. Semmoista ja paljon muuta hyvää oli hän usein uneksinut.
Mikä autuus olisikaan olla kylän ainoa kunnon isäntä, se joka voi ja tahtoo jokaista auttaa ja johon kaikki alati hengessä katsovat!