"Minulle tässä sen sijaan otti ja sattui sitäkin kuulumista hyväkästä, kun… kun se näet tää Hyväkkään… tuon Antti Hyväkkään härkä-mullikka otti ja niin kuin suuttui."
Siis taaskin Hyväkäs! Taaskin Hartikainen kopisteli välillä tupakka-pölkkyä, jatkoi työtään ja vilkastuen jatkoi:
"Niin tää syötävä… tää Hyväkkään mullikka kun otti ja heittäytyi
vihaiseksi ja kun yht'äkkiä otti ja hyökkäsi minun päälleni… Siinä
Timoskan veräjän kohdalla hyökkää ja meinaa… puskea, meinaa tää
Hyväkkään mullikka… Mutta minä ojaan."
Hän oli siinä työssään yhtenä puheen vilkkautena, toisteli hokien ja jatkoi:
"Ojaan… ojaan minä…"
Vieras tuskin viitsii kuunnella; niin on ynseä.
Toinen jatkaa:
"Hyppään vesiojaan pitkäkseni ja arvelen… tälle niin kuin mullikalle arvelen, jotta puske nyt, jos sinun niin kuin mielesi tekee… Onko sinua, Jussi, milloinkaan mullikka puskenut… tahi niin kuin hätyyttänytkään?" käänsi hän äkkiä puheen.
Mutta Jussi ei äännä. Kumarassa istuu ja sammuksissa oleva piippunysä lerppuu taas kylmillään ikenissä. Hartikainen jatkaa:
"Ei siitä sen ruojan puskemisesta mitään iloa niin kuin olisikaan… niin kuin tään härän puskemisesta tarkotan, ja siksi minäkin ojaan."