"Ja joutaisipa se poikasi tekemään oman tiensäkin…"
Hän lapautti välillä lapikkaittensa pohjilla lattiaa, puhalsi savua sieramistansa ja jatkoi äskeistä lausetta:
"Kun kerran joutaa hevosta piiskaamaan ja laulamaan rekilauluja."
Ukko Hartikainen ei älynnyt asiaa, mutta tokasi jotain sanoaksensa:
"Ka joutaisipa hän tehdä… Mutta kun tässä on tämä sinun tie… tämä oikotie, tarkotan, niin hitto hänestä koko tiestä… Uudesta tiestä, tarkotan, hitto… Vai kuin sinä Jussi arvelet… siitä asiasta niin kuin?"
Jussi Puranen ähki sanottavaa synnyttää vääntäen. Ei tahtonut tulla.
Hartikainen puuhaili ja aikoi jo lähteä sanoen jäähyväiseksi:
"Ka… no!"
Silloin oli pakko jatkaa. Jussi tuijotti lattiaan ja murisi:
"Ei tässä kukaan ole luotu pitämään toisille hollitietä… Niin jotta laita oma tiesi!"
Hartikainen pysähtyi. Vähä vähältä pääsi hän Jussi Purasen jurnutuksesta asian perille ja alkoi sovitella, selittäen: "Elä, veikkonen, turhia ala!… Ei tää tie ajaessa kulu, ei hän myös niin kuin lyhene… Niin kuin esimerkiksi tää leipä, jos häntä otat ja syöt, niin hän, leipä, ottaa ja kuluu… ja loppuukin, kun häntä oikein syöt… Mutta tää tie, aja häntä jos kuin, niin ei ota ja lyhene, eikä kapene… tää sinunkaan tiesi tarkotan, ei lyhene ei niin kapene."