"Etkö sinä kuule!… Jotta ala syödä tellätä siinä!"
Turhaan. Karoliina puuhaili taas hyvän tovin ja nyt hän suuttui ja riiteli:
"Vai mahako sinulta jo putosi… kun et ala sitä rumpuasi täyttää?"
Ja kun Jussi ei vieläkään hievahtanut, teki Karoliina ruton lopun, ilmoittaen lyhyesti:
"No, kun et syö niin ole syömättä!… Kaikkia turjakkeita tässä vielä ruusaamaan ja rukoilemaan!"
Ja hän ryhtyi karttaamaan rauhallisena, aivan kuin tavallisissa oloissa. Se käänne oli Jussi Puraselle odottamaton. Hän ei tiennyt miten päästä alkuun ja saada riita oikealle, sopuun johtavalle tolalle. Sitä hän hautoi nyt ja syventyi yhä synkemmäksi. Hän odotti, että Karoliina ehkä sittenkin vielä alkaisi riitelyn itse, mutta turhaan.
Vaimo pysyi nyt päätöksessänsä.
* * * * *
Niin istui hän: äänetönnä, täysinäisenä, noin tunnin verran ja koetti voittaa itsensä, päästäksensä juonittelun alkuun. Ei koskaan ollut se alku vielä tuntunut niin vaikealta kuin nyt. Hän ähki ja puhki, mutta turhaa tuntui kaikki olevan.
Mutta muukaan ei auttanut. Muuta pelastusta ei ollut. Kokoontunut henkinen aines vaati poispääsyä. Pakahtuman täytyi puheta.