"Saakeli vie!"
Hän innostui niin, että nosti ketaransa pystyyn ja vannoi:
"Saakeli vie, kun minä silloin sekä lukisin että messuaisinkin, niin että…"
"Korpi siinä pitäisi kaikua ja seinät soida! Mitähän nyt jos messuaisinkin".
Ja niinpä alkoikin hän siinä selällänsä lojuen veisata mönkyä niin että korpi raikui:
"Juur hirmuisesti pauhaa
ja soittaa pasu-u-na-a".
* * * * *
"Ka!… Pekkako se!… Sipperi!… tää veisaaja!" keskeytti hänet eräs ääni! Kuten oudosta teosta tavattuna kavahti Pekka jalkeille. Siikasen Ville se näkyi hänen huomaamattaan siihen ajaneen. Ja — elä helkkarissa: isä-ukko konttinensa. Matkalla oli Ville näet osunut tapaamaan ukon ja tarjonnut kyydin kirkonkylään asti, josta kontti-ukko oli valehdellut menevänsä Polvijärvelle.
Sekä isä että poika nolostuivat tietämättään miksi. Se salainen rippikoulu- ja rakkaus-asia se siinä piili. Pekkaa sen lisäksi ujostutti se veisaaminenkin.
"Niin jotta tääkö meidän Pekka se on?" tiedusti ymmälle joutunut isä
Villeltä muun puheen puutteessa.