"Silla siinä on peli selvä".
Imaistiin savut ja syläistiin. Nyt jatkoi poika:
"Sen sijaan on sinulla… niinkuin jo lukkari uhkaili, kipeimpänä kohtana tää minä".
Tuntui aivan hyvältä kun oli itse syytön ja isä vikapää. Rauhallisesti hän jatkoi:
"Kun sinulla ei ole minun niitä… täysiä laillisia oikeuksia ja kiinnitystä, niin… ne voisivat oikeudessa vähän sakottaa napsata."
Se asia se nyt näyttikin ukosta kaikista pimeimmältä: Omatunto! Alkoi tupakoimissynkkyys. Vihdoin puolustautui isä:
"Ka!… Niin jotta minkäpäs sille voi… Kun sinä näet kerran osuit tulemaan!"
Oli ihan painostavaa. Asia näytti tyyten pimenevän. Kuin itseänsä puolustellen nureksi ukko surullisena, ikäänkuin yksin muristen:
"Se on tää rakkaus aina semmoinen… Niin jotta siinä ei nainen järin kauvaa neitseenä pysy…"
Ja taas vaiettiin. Ulkonakin oli niin kovin harmaata ja syksyistä. Vihdoin äänsi toki poika. Alkaen tyynesti alistua kohtalonsa alle, arveli hän ruokalevolle kallistumista valmistaen: