"Ka… Minkäpäs sille nyt osaa!… Varsinkin näin vanhalle asialle!"
Mahallensa hän vetäytyikin penkille. Onneksi alkoi uni painostaa isääkin ja kohta veisasi tuvassa kaksi lukkaria sovinnollista, autuaallista kuorsuutansa.
* * * * *
Välillä oli ollut pyhäpäivä.
Ja nyt tuntuikin taas rupeavan valkenemaan.
Pyhänä olivat he jo käyneet Siistis-vainajan lesken taloa tarkastamassa, syöneet siellä vankan hautajais-rokan ja olivat nyt tyytyväisiä elämäänsä. Siinä taas ruuan jälkeen istuksiessa ja tupakoidessa selitteli jo isä:
"Tää oma talo vaikka jaetaan sitten tasan ja muutetaan kumpikin eukkomme konnuille niin… Mikä hätä meillä on rikkaina miehinä eläessä!"
Pekka savuutti piippuansa ja koki muistella sitä Siistisen ruumiskirstun pituutta, eikä siis voinut vastata.
"Oli saakelivie, siinä kirstulla pituutta!" loikoili hänen päässänsä ajatus.
"Niin että…"