Että ei suinkaan sen polvet tarvinneet olla koukussa niin pitkässä arkussa pötköttäessä — sitä hän yritti miettiä, mutta ei päässyt alkua etemmä, sillä ajatuskyky yhä vaan loikoi.
"Niin että…"
Ei se herännyt sitä polvien koukistumis-asiaa jatkamaan.
"Että", nykäsi hän vieläkin sitä laiskaa ajatusta kylestä. Mutta ei. Hän antoikin sen ikäänkuin nukkua. Tuntui silloin niin hyvältä, lepoon pääsyltä, ikäänkuin olisi Siistis-vainaja laiskana suoristanut arkussansa polvensa suoriksi. Niin kului hyvä tovi.
"Vai etkös sinä jo niin sanonutkin, jotta sinulla ei tule olemaan mitään sitä vastaan… jotta minä nain toisen lesken?" toisti nyt ukko jo.
"Ka", heräsi poika ajatustyöstä ja lupaili:
"Niinkuin sovittu, niin… Mikäpäs siinä!"
He laskivat ja miettivät edelleen. Kaikki näytti selvältä:
"Kun nyt vaan tää rippikoulu loppuisi ajoissa!" kiirehti vain ukko.
"Ka niin!… Sittehän se on peli selvä", imasi poika savut.